Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Liikennevakuutuskeskus: Huolehdi kesäajoneuvoon liittyvistä velvollisuuksista ajoissa

29. maaliskuuta 2017


Moni tekee moottoripyörille, mopoille ja muille kesäajoneuvoille liikennekäytöstäpoiston talven ajaksi. Ajokauden alkaessa on muistettava tehdä liikennekäyttöönotto jo ennen kuin ajoneuvolla ajaa. Samalla tulee huolehtia ajoneuvon lakisääteisen liikennevakuutuksen ottamisesta. Liikennevakuutuksen laiminlyönnin seuraukset ovat koventuneet tänä vuonna voimaan tulleen uuden liikennevakuutuslain myötä.

”Kevätsäiden koittaessa varastoista otetaan ajoneuvoja esiin ja lähdetään innokkaana ajamaan. Silloin usein unohtuu, että ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä ja liikennevakuutuskin saattaa olla irtisanottu”, muistuttaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on ajokiellossa. Uuden liikennevakuutuslain myötä käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, jonka liikennevakuutus ei ole voimassa. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajokiellossa olevasta ajoneuvosta rekisterikilvet havaitessaan sen liikenteessä.

”Mopoa tai autoa esimerkiksi kesätöihin kulkemiseen tarvitsevalle nuorelle seuraukset voivat olla ikävät, koska ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä”, Korhonen huomauttaa.
Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi myös takautuvasti maksettavien korotettujen vakuutusmaksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Onnettomuuden sattuessa omista henkilövahingoista ei saa korvauksia, jos liikennevakuutus on hoitamatta.

Valvontateknologian kehittyminen on johtanut siihen, että liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta jää yhä useammin kiinni. Vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni eri tavoin vuosittain noin 45 000.

Vakuutusyhtiöiden uusien sähköisten järjestelmien myötä sekä liikennekäyttöönoton että liikennevakuutuksen voi hoitaa kerralla kuntoon ajasta ja paikasta riippumatta. Ajoneuvon ilmoittaminen liikennekäyttöön on verkossa maksutonta.

 

Hoida liikennekäyttöönotto ja liikennevakuutus kuntoon – onnistuu monin tavoin

  • Asioi vakuutusyhtiön sähköisissä palveluissa tai palvelupisteessä, jolloin liikennekäyttöönotto ja liikennevakuutus hoituvat kerralla.
  • Monilla katsastusasemilla on mahdollista hoitaa liikennevakuutus kuntoon samalla kun tekee liikennekäyttöönoton.
  • Liikennekäyttöönoton voi hoitaa myös Trafin sähköisessä palvelussa. Liikennevakuutus tulee tällöin olla otettuna vakuutusyhtiöstä erikseen.

Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line