Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Postin rekka näkee valtatien vaarat – älyliikennekokeilu E75:llä

Postin auto on työajossa yli 20 tuntia vuorokaudessa Helsingin ja Oulun välillä kevään vaihtelevissa keleissä.

Posti on mukana maaliskuussa alkaneessa älyliikennekokeilussa, jossa yhdistetään kameroiden ja sensoreiden keräämää tietoa liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Kokeneet ammattikuljettajat vakioreitillään keräävät tärkeää tietoa kevään vaihtelevissa keleissä.

Kaikkien tiellä liikkujien turvaksi

E75 on yksi Suomen pääväylistä. Posti on mukana Työtehoseuran ja VTT:n yhteisessä kokeilussa, jossa digitalisaation keinoin tutkitaan mahdollisuuksia autoilun turvallisuuden parantamiseksi.

– Automme on työajossa yli 20 tuntia vuorokaudessa Helsingin ja Oulun välillä. Olemme innolla mukana uudenlaisessa kokeilussa vaativissa olosuhteissa. Kuljettajamme saavat reaaliaikaisesti tietoa keliolosuhteista ja mahdollisista esteistä tiellä. Turvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat toimintamme ytimessä, Senior Program Manager Miika Murremäki Postista kertoo.

Posti on ollut aikaisemminkin mukana älyliikennekokeiluissa, muun muassa kelirikkoseurannassa Pirkanmaalla. Uudet teknologiat avaavat mahdollisuuksia tiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen Postin maanlaajuisen verkoston avulla.

– Haluamme kokeilla rohkeasti uutta ja olla edelläkävijänä mukana kehittämässä liikennettä yhdessä alan parhaiden toimijoiden kanssa. Tieto on tulevaisuudessa mahdollista jakaa kaikkien tiellä liikkujien kesken, Murremäki toteaa.

Kohti automaattista liikennettä

Pilotissa tutkitaan myös seurantalaitteiden tuottaman tiedon luotettavuutta, mikä on oleellista silloin kun puhutaan tulevaisuuden ajoneuvojen automaatiotoiminnoista. Yksi tärkeä robottiautojen komponentti on kyky vaihtaa tietoa toisten ajoneuvojen kanssa luoden siten kuuloaistin autolle.

Tutkien ja kameroiden avulla havainnoidaan tienpinnan kitkaa sekä muita liikkujia ja esteitä tiellä. Myös kuljettajan silmien liikettä monitoroidaan siten, että voidaan automaattisesti tunnistaa, onko kuljettaja havainnoinut kyseisen liikennetapahtuman.

– Näitä tietoja yhdistelemällä pystymme parantamaan havaintojen luotettavuutta. Teknologia, eli kuljettajan monitorointi, kitkan mittaus ja anturointi, ovat osa VTT:n robottiautoteknologian kehitysohjelmaa, Senior Project Manager Matti Kutila VTT:ltä sanoo.

[rivi korkeus=1]

Kitkapinnan mittaus kartalla Helsingin ja Oulun välillä: punaisilla alueilla ajoneuvon pyörien luisto on ollut yli 5 prosenttia eli tie on ollut paikallisesti liukas talvihoidosta huolimatta.

 

Tieto auttaa ammattikuljettajaa ja tuo säästöjä tienpidossa

Erilaisilla laitteilla voidaan kerätä tietoa hyvinkin monipuolisesti ajoneuvon käyttäytymisestä ja tien kunnosta. Tieto auttaa kuljettajaa työssään ja parantaa liikenneturvallisuutta.

– Se, että havaintoja tekee vuosia ajanut ammattikuljettaja, varmistaa että mittaamme oikeita asioita, jotka aidosti palvelevat kuljettajaa, kehittämisasiantuntija Arto Kyytinen TTS Työtehoseurasta kertoo.

Kyytinen kertoo, että Työtehoseuralla on pitkäaikainen kokemus kuljettajakoulutuksesta ja kuljetustyön kehittämisestä. Se on osoittanut, että erityisesti raskaan liikenteen osalla kuljettajalle esitettävä informaatio ja sen käytettävyys ovat erittäin tärkeässä asemassa liikenneturvallisuuden varmistamisessa.

Kelitiedon reaaliaikainen välittäminen järjestelmän palvelimelle mahdollistaa myös tarkan ja ajantasaisen tiedon toimittamisen tienpidon ja muiden tienkäyttäjien saatavaksi. Oikein kohdistetut ja oikea-aikaiset hoitotoimenpiteet säästävät merkittävästi teiden hoitokustannuksissa. Hyväkuntoinen tie on turvallisempi ja rasittaa kalustoa vähemmän.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi