Uusi lastausmenetelmä säästää aikaa ja rahaa
Simec systems Ky:n kehittämästä merikonttien ja kuljetusvälineiden lastausmenetelmästä hyötyy koko logistinen prosessi.
Simec systems Ky on kehittänyt kaikessa hiljaisuudessa uutta lastaustekniikkaa asiakkaan tarpeeseen.
– Lähdimme kehittämään tekniikkaa ja menetelmää koko logistista prosessia ajatellen. Pian huomasimme, että markkinoilta ei vastaavaa menetelmää löydy, joten tälle saattaisi olla mahdollisuuksia laajemmallakin logistiikan sektorilla, Simo Aitto-oja Simec systemsiltä sanoo.
Menetelmä on suunniteltu erityisesti merikonttilastien käsittelyyn sisältäen koko prosessin lastin suunnittelusta kontitukseen ja tyhjentämiseen määränpäässä. Menetelmän hyödyt saavutetaan suurien kookkaiden koneen osien, tuotantokoneiden mm. työstökoneiden, veneiden, alumiiniprofiilikuormien, kalliiden ja jalostetun materiaalin lastaamisessa sekä tyhjentämisessä.
Tekniikka mahdollistaa standardikontin käytön kyseisillä tuotteilla, jolloin säästö syntyy välttämällä erikoiskontteja, säältä suojaan pakkaamisessa, ymv. Suurimmat hyödyt kuitenkin tulevat työturvallisuudesta ja kuljetusvaurioista, joita menetelmää käyttämällä ei valmistajan mukaan tule. Lisäksi toiminta määränpäässä helpottuu.
– Projektikontituksissa laitetoimittajien säästöt ovat huomattavat ja kilpailukyky markkinoilla paranee, Aitto-oja toteaa.
Ei kuljetusvaurioita
Simec systemsin lastausmenetelmällä koko kuorma voidaan koota kontin ulkopuolella. Tuotteet lastataan esimeriksi erilliselle kuljetusalustalle. Tuote sidotaan alustaan kiinni. Sen jälkeen kuorma siirretään kokonaisena alustoineen päivineen konttiin ja kuljetetaan niiden päällä määränpäähänsä.
– Kuljetusvauriot merenkäynnistä johtuen ovat tänä päivänä normaaleja. Vuoden kokemuksen jälkeen tällä menetelmällä kuljetusvaurioita ei ole ollut yhtään kappaletta, Aitto-oja kertoo. Idean ydin ovat haalauspalkit sekä kuormalle optimoitu kuljetusalusta. Kuorma nostetaan hydrauliikan avulla noin 50 millimetriä lattiatasosta ilmaan pyörien varaan. Lastauslaitteita on kolme eri versiota.
Aitto-ojan mukaan kuljetuksissa haasteena on nimenomaan kuorman purkaminen, jos esimerkiksi koneen osasta ei tarkkaan tiedetä, mistä sitä voi nostaa, mitkä ovat nostopisteet tai kestääkö se vetämistä. Konttien tyhjennykseen käytetään usein myös liian kauan aikaa.
– Viidessä minuutissa tehtävän työn kanssa saatetaan pahimmillaan taikinoida koko päivä ja vaurioita syntyy lähes aina. Markkinoilla on laitteita, joilla lasti työnnetään isoilla voimilla esimerkiksi puskulevyllä konttiin, mutta ei olla ratkaistu, miten kontti tyhjennetään. Tämä on ratkaisu siihen. Me hallitsemme koko prosessin.
Kolme mallia
Lastauslaite malleja on kolme: Hydraulitoiminen HD40’, jossa on monipuliset hydrauliset toiminnot.
Toisena vaihtoehtona on Trukkimalli FL40, joka soveltuu erityisesti konttien tyhjennykseen. Kahden tonnin vastapainotrukkiin kiinnitettävän laitteen avulla 20 tonnin kuorma siirtyy helposti.
Kolmas malli on HD20M, joka on siirrettävä 20 tai 40 jalan hydraulinen lastauslaituri. Lastaustoimenpide voidaan suorittaa asiakkaan luona tai vaikka huoltoaseman pihalla. Lastauslaite on mahdollista integroida myös kuorma- auton tai perävaunun runkoon.
Simec system tarjoaa myös kontituspalvelua rahtina liikkuvalla lastausyksiköllä. Kontitustoiminnot löytyvät myös yrityksen toimipaikasta Hankasalmella.
– Meille voi tuoda tuotteet varastoon. Suunnittelemme ja valmistamme alustat ja kuljetusjigit tarpeiden mukaan.
Juttu on julkaistu Kuljetus & Logistiikka lehden numerossa 2 / 2017 – Voit lukea sen myös näköislehdestä.