Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla synergia toi vahvuutta

13. toukokuuta 2019
Helsinki, Messukeskus. Kuljetus ja logistiikka messut 2019.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla Helsingissä esiteltiin neljän vuoden tauon jälkeen kattavasti raskasta kalustoa ja hyötyajoneuvoja. Esillä oli lisäksi trukkeja ja päällirakenteita sekä logistiikka- ja kuljetusalan palveluja. Tapahtuma tavoitti hyvin alan ammattilaiset ja kävijöitä oli kolmen päivän aikana15 500. Tapahtumaan osallistui 216 yritystä. Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut järjestettiin 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

Kuljetus-Logistiikka-messut on ainoa tapahtuma, joka esittelee sekä kuljetusalan, että logistiikka-alan uutuudet Suomessa samassa tapahtumassa näin laajasti. Synergia on vahva ja houkuttelee messuille juuri oikeanlaisia kävijöitä. 

”Kuljetus ja logistiikka kuuluvat tiiviisti yhteen. Synergiaetu on meille todella suuri”, kertoo trukkeja ja henkilönostimia edustava liiketoimintapäällikkö Jesse Kuhlman RealLift Oy:stä tyytyväisenä. ”Olemme onnistuneet tapahtumassa yli odotusten. Myyntiä on tehty triplasti enemmän, kun mikä oli tavoitteemme. Asiakkaitamme on sekä kuljetus- että logistiikka-alalla ja heidät olemme kohdanneet täällä tehokkaasti.”

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio on myös tyytyväinen. ”Ajankohta tapahtumalle oli juuri oikea. Alalla on paljon uutuuksia ja juuri nyt kiinnostavat esimerkiksi vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevat ajoneuvot. Ympäristönäkökulma ja poliittinen paine päästöjen vähentämiseen näkyy messuilla, jossa esitellään muun muassa useita kaasuajoneuvoja”, kertoo Kallio.  ”Raskas kalusto ja hyötyajoneuvot pääsivät hyvin esille Messukeskuksen halleissa, joissa pinta-alaa oli käytössä viime kertaista enemmän. Esittelyssä oli nyt lähes 300 ajoneuvoa.” 

Kuljetus- ja logistiikka-alan suurtapahtuma Helsingissä

Messukeskus järjesti Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n, Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet toimialaryhmän kanssa. Tapahtuma järjestettiin nyt 11. kertaa Messukeskuksessa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2015, jolloin kävijöitä oli 12 200.

20191105 Helsinki, Messukeskus. Kuljetus ja logistiikka messut 2019.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

 www.kuljetuslogistiikka.fi
#kuljetuslogistiikka2019


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!


Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Yhteistyössä

    Lempisana Käännöspalvelut ADR Koulutus Timo Kallionpää Turun Satama – Port of Turku Kiho – Tiedonkeräyksen mestari Tapaturva