Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Meriverkostot 2020 -tapahtuma peruuntuu

13. maaliskuuta 2020

Tiistaina 21.4.2020 Naantalin kylpylässä järjestettävä meriteollisuuden ammattilaisille suunnattu Meriverkostot 2020 -tapahtuma on päätetty peruuttaa.

Meriverkostot peruutetaan, sillä Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet peruutetaan toukokuun loppuun saakka koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

– Vuonna 2019 tapahtumassa oli 500 osallistujaa 150 eri yrityksestä, ja tänä vuonna osallistujamäärän arvioitiin kasvavan vielä suuremmaksi. Lähes kaikki näytteilleasettajapaikat oli jo varattu, kertoo Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies JORMA RANTA, joka vastaa tapahtuman toteutuksesta.

Meriverkostot sai alkunsa 250 hengen tapahtumana vuonna 2017. Tapahtuma on sen jälkeen kasvattanut suosiotaan ja kehittynyt valtakunnalliseksi meriklusterin toimijoita kokoavaksi ammattilaistapahtumaksi.  Tänä vuonna oli tulossa ensimmäistä kertaa näytteilleasettaja myös Ruotsista. – Pahoittelemme tilannetta. Näytteilleasettajapaikan jo maksaneille palautetaan maksetut rahat. Nyt odottelemme vain tilanteen palautumista normaaliksi ja pohdimme sen jälkeen parasta mahdollista ajankohtaa tapahtuman järjestämiselle. Seuraava tapahtuma tuleekin olemaan entistä laadukkaampi ja entistä enemmän hyötyä tuottava yrityksille. Sitä odotellessa kannattaa tulla Naantaliin ja tutustua uusiin yritystontteihimme ja -palveluihimme, toteaa Ranta.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!


Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Yhteistyössä

    Tawastia Truck Weekend 2020 Meriverkostot 2020 Honda Mönkijät Lempisana Käännöspalvelut ADR Koulutus Timo Kallionpää Turun Satama – Port of Turku Kiho – Tiedonkeräyksen mestari Tapaturva