Imatrankosken kaupungista tulossa 3D-malli matkailijoille
Imatrankosken alueesta tehdään parhaillaan 3D-mallia, jossa voi tietokoneella liikkua alueella ja astua virtuaalisesti yritysten ovista sisään vaikka niiden verkkokauppoihin. Mallin on suunnitellut ja toteuttanut imatralainen yritys nimeltä AR-Go Lab. Malli valmistuu joulukuussa, ja nyt siitä on nähtävillä ensimmäiset havainnekuvat.
Yrittäjäpariskunta Mikhail Shmelev ja Natalia Shmeleva ovat aloittaneet kuvaukset Imatrankoskella jo viime kesänä. Alue on kuvattu droneilla ja lähes jokainen senttimetri on käyty läpi sadevesikaivojen kansia myöten. Heidän mielestään alue on todella kaunis ja viihtyisä paikka, johon he ovat ihastuneet jo aiemmin lomamatkoillaan. Siksi he halusivat perustaa yrityksensäkin Imatralle kaksi vuotta sitten. He haluavat tarjota tämän elämyksen verkon välityksellä mahdollisimman suurelle joukolle, ja houkutella sen avulla matkailijoita kokemaan Imatra paikan päälle.
-Mallia kehitetään koko ajan ja sitä voidaan laajentaa tulevaisuudessa myös siten, että matkailija pääsee seuraamaan kosken kuohuja patonäkymällä omalta pöytäkoneeltaan. Mallin katsomiseen ei tarvita erillistä sovellusta vaan se toimii verkkoselaimella, kertoo yrittäjä ja idean isäntä Mikhail Shmelev.
-Malliin on tulossa lisää elementtejä elävöittämään kaupunkikuvaa, kuten kasveja, ihmisiä, autoja ja patsaita. Malli tulee olemaan aika tarkka kuva alueesta. Suomessa ei ole tietääksemme aiemmin tehty tällä tekniikalla toteutettua 3D -mallia yhdestäkään kaupunginosasta, jatkaa Natalia Shmeleva.
Imatran Seudun Kehitysyhtiön yritysasiantuntija Sven Langbein kehuu yrittäjiä idearikkaiksi, joilla on paljon osaamista VR- ja AR-tekniikalla toteutettaviin malleihin.
-LakeSaimaa-St Petersburg Travel Corridor -hankkeessa etsittiin korona-aikaan sopivaa virtuaalista matkailutuotetta. Tällä tavalla saadaan Imatrankosken alue esiteltyä hyvinkin realistisesti, Sven Langbein kertoo.
LakeSaimaa-St Petersburg Travel Corridor -hanke
Savonlinnan kaupungin hallinnoima CBC-hanke, jossa ovat mukana myös Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, Lappeenrannan kaupunki ja Miksei Mikkeli sekä Pietarin kaupungin ja Leningrad-Oblastin alueen matkailut.
Travel Corridor -hanke yhdistää kaksi täysin eri tavalla kiinnostavaa ja suosittua aluetta, Pietarin ja Leningradin alueen Venäjällä ja Saimaan alueen Suomessa, yhdeksi matkailualueeksi tavalla, joka vetoaa uusiin asiakassegmentteihin. Matkailun kehittämis- ja yhteistyöhankkeen tavoitteena on kasvattaa näiden kahden matkailualueen tunnettavuutta ja yhdessä matkanjärjestäjien kanssa lisätä matkailua alueelle pääsesonkien ulkopuolisina aikoina sekä luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia alueen matkailupalvelujen tarjoajille.