Tampereen Sepänkadun raitiotietyöt etenevät kohti valmista ja uusittu katu aukeaa liikenteelle
Raitiotieallianssin rata- ja katurakennustyöt Tampereen Sepänkadulla ovat edenneet suunnitellusti ja katu avataan jälleen liikenteen käyttöön perjantaina 22. heinäkuuta. Sepänkatu suljettiin liikenteeltä viime vuoden toukokuussa Sepänkadun sillan uusimiseksi sekä raitiotien rakentamiseksi.
– Työt ovat edenneet hyvin ja liikennejärjestelyt Sepänkadun liikennekatkon aikana ovat onnistuneet. Tämän vajaan 15 kuukauden aikana olemme purkaneet vanhan Sepänkadun sillan ja rakentaneet tilalle uuden, entistä leveämmän sillan, jonne mahtuu nyt myös raitioliikenne, Raitiotieallianssin Santalahden alueen lohkopäällikkö Olli Tuomisto kertoo.
Siltatöiden lisäksi Raitiotieallianssi on uusinut Sepänkadun kunnallistekniikkaa, rakentanut kadulle raitiotieradan ja -pysäkkialueen sekä uusinut katurakenteita.
Kaikkiaan työt Pyynikintorin ja Santalahden välillä jatkuvat vielä noin vuoden.
– Raitioliikenne Sepänkadun kautta Santalahteen on tarkoitus aloittaa ensi vuoden elokuussa. Tavoitepäivämäärä liikenteen käynnistämiselle on 7.8.2023, Tuomisto mainitsee.
Sepänkadun katurakenteet uusiutuvat raitiotien myötä olennaisesti. Raitiotie kulkee kadun itäreunalla omalla alueellaan, ja raitiotien rinnalla autoliikenteelle on jatkossa yksi kaista kumpaankin suuntaan. Satakunnankadun liittymäalueen saarekkeita on parannettu, ja Sepänkadun liikennevalot sekä valaistus uusitaan raitiotien katusuunnitelman mukaiseksi. Myös Sepänkadun ja Paasikivenkadun liittymään on asennettu uudet liikennevalot. Lisäksi uusitaan Sepänkadun jalankulku- ja pyöräväyliä, jotka valmistuvat kokonaisuudessaan myöhemmin.Heinäkuun lopulla muutamiin Pirkankadun ja Sepänkadun kiinteistöihin asennetaan raitiotien ajojohdinten ja valaisinten kiinnikkeitä. Elokuussa käynnistyvät raitiotien ajojohdinten asennukset.
Pyöräily Paasikivenkadun kautta – bussiliikennettä palaa Sepänkadulle
Jalankulku ja pyöräily ohjataan Sepänkadun avauduttuakin vielä ensi kevääseen saakka nykyisiä kiertoreittejä pitkin. Sepänkadun itäreuna on edelleen työmaa-aluetta, jossa tehdään katurakennus- ja pysäkkitöitä. Sepänkadun itäpuolen jalankulku- ja pyöräreitti on tarkoitus avata käyttöön ensi keväänä. Pyöräilyn reitiksi Santalahden ja keskustan välillä suositellaan Paasikivenkadun pohjoispuolen pyörätietä. Jalankululle ja pyöräilylle on töiden aikana järjestetty myös yhdistetty osuus Sepänkadun länsipuolelle.
Bussiliikennettä palaa Sepänkadulle 8.8. 2022 alkaen aikataulukauden vaihtuessa. Linjat 9, 19, 72 ja 82 alkavat jälleen pysähtyä Sepänkadulla, jonne on rakennettu ns. ajoratapysäkit molempiin suuntiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Sepänkadun muu autoliikenne odottaa bussimatkustajien kyytiin nousemisen tai bussista poistumisen ajan. Ajoratapysäkit ovat Sepänkadulla käytössä siihen saakka, kunnes raitioliikenne Lentävänniemeen alkaa, mikä on mahdollista arviolta vuodenvaihteessa 2024-2025. Bussiliikenteen muutoksista tiedottaa tarkemmin Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse. Nyssen sivuilla on myös parhaillaan kommentoitavana Länsi-Tampereen ja Ylöjärven kattava Läntinen linjasto 2024 -suunnitelman ensimmänen luonnos osoitteessa nysse.fi/linjasto2024. Luonnosta voi kommentoida kesän ajan.
Sepänkadulla edelleen jatkuvien rakentamistöiden aikana kulku ja huoltoajot Sepänkadun kiinteistöihin varmistetaan kaikissa työvaiheissa.
Rantatunnelin käyttöä suositellaan jatkossakin
Sepänkadun liikennekatkon aikana länteen suuntautuville autoille opastettiin kiertoreitit Rantatunnelin sekä Hämeenpuiston ja Paasikivenkadun kautta. Etelän suunnasta länteen pyrkiville vaihtoehtoisia reittejä olivat mm. Ratapihankatu tai Kalevan puistotie, joilta on pääsy Rantatunneliin.
– Kiertoreittien opastus sisääntuloteiltä poistetaan Sepänkadun jälleen avautuessa, mutta koska Sepänkadulla on aiempaa vähemmän ajokaistoja ja ajoratapysäkit, suositellaan Rantatunnelin käyttöä luonnollisesti edelleen. Katkon aikana opittuja reittejä kannattaa hyödyntää jatkossakin, suunnittelupäällikkö Ari Vandell Tampereen kaupungilta toteaa.
Rantatunnelin huoltotöiden aikaisiin sulkuihin sekä mahdollisiin poikkeustilanteisiin varaudutaan varareiteillä, jotka opastetaan katuverkolle sekä idän että lännen suuntaan. Sepänkatu tulee jälleen osaksi varareittejä. Ajoreitti Paasikivenkadulta Ranta-Tampellan suuntaan on tarkoitettu korkeiden kuljetusten lisävarareitiksi Rantatunnelin poikkeustilanteisiin.
Näsijärvenkadun ja Paasikivenkadun liittymään Sepänkadun töiden ajaksi rakennettu kiertoliittymä jää toistaiseksi käyttöön.
– Suunnitelmissa on rakentaa paikalle pysyvä kiertoliittymä, mutta sen toteutuksen aikataulu on vielä avoin. Kokemukset kiertoliittymän käytöstä töiden aikana ovat olleet hyviä, Vandell kertoo.
Näsijärvenkadulta Hämeenpuistoon siirretyt bussipysäkit jäävät nykyisille paikoilleen Hämeenpuiston pohjoispäähän. Sepänkadun sulun ja Hämeenpuistoon ohjatun kiertoreitin aikana muokattiin myös Hämeenpuiston pysäköintiä liikenteen sujuvoittamiseksi. Hämeenpuiston pysäköintiä tarkastellaan tarkemmin kaupungin toimesta parhaillaan käynnissä olevassa Hämeenpuiston yleissuunnitelmassa.
Sepänkadun uudelle sillalle mahtuvat kaikki kulkumuodot
Sepänkadun uusi rautatien ylittävä silta on mitoitettu sekaliikenteelle: raitiotieliikenne, autoliikenne, jalankulku ja pyöräily. Silta on enimmillään yli 40 metrin levyinen.
Silta on toteutettu teräsbetonisena laattakehäsiltana, jossa teräksiset palkit ja levyt muodostavat osan sillan kannen raudoitetusta betonirakenteesta. Teräspalkkeja kannattelevat sillan betoniset pohjois- ja eteläseinämät eli ns. kehäjalat. Sillan kanteen on asennettu Paasikivenkadulle kaartava kaksoisraideosuus, joka on valettu kiintoraidelaattaan. Radan pintarakenteena sillan alueella on asfaltti.
Sepänkadun siltaa rakennettiin haastavissa olosuhteissa, sillä koko rakentamisen ajan sillan alapuolelle rakennetun suojakatoksen alla kulki Helsinki–Oulu-pääradan sekä Tampereen ja Porin välinen junaliikenne.