Autoliitolta lisää lasten liikennekasvatusta tukevaa materiaalia
Autoliitto on tehnyt koulujen ja kotien liikennekasvatuksen tueksi lisää opetusvideoita siitä, miten pyöräilevä lapsi voi välttää tyypillisiä vaaratilanteita liikenteessä.
Liikennesääntöjen tunteminen sekä erilaisten liikenteen vaaratilanteiden tunnistaminen ovat taitoja, jotka jokaisen pitäisi oppia. Kun oikeat asenteet ja toimintatavat omaksutaan lapsena, niin ne todennäköisesti osataan ja niitä noudatetaan myös aikuisena. Autoliitto on tuottanut sarjan videoita, joiden avulla liikennesääntöjä sekä liikenteessä kohdattavia tilanteita on helppo käydä läpi lasten kanssa.
Ensimmäiset opetusvideot Autoliitto julkaisi viime keväänä ja nyt sarja saa jatkoa neljällä uudella, tyypillisiä pyöräilevän lapsen vaaratilanteita käsittelevällä videolla. Videot ovat vapaasti katsottavissa ja hyödynnettävissä Autoliiton YouTube -kanavalla.
”Videot on tehty koulujen ja kotien liikennekasvatuksen tueksi. Niitä voi katsoa yhdessä esimerkiksi oppitunnilla, minkä jälkeen aiheesta voidaan keskustella lasten kanssa. Videot ovat lyhyitä, joten niitä on helppo ottaa osaksi oppitunteja”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.
Omia virheitä pitää välttää ja muiden virheisiin varautua
Uusimmissa videoissa käsitellään lasten liikenneturvallisuuden kannalta erittäin tärkeitä aiheita, kuten esimerkiksi sitä, miten on syytä toimia tilanteessa, jossa auto pysähtyy suojatien eteen antamaan tietä.
”Videolla yksi auto pysähtyy ja antaa lapsen mennä, mutta viereistä kaistaa tuleva auto ajaakin suojatien eteen pysähtyneen auton ohi pysähtymättä. Tällaista tilannetta ei tietenkään saisi koskaan tapahtua, mutta on tärkeää, että kaikki tienkäyttäjät varautuvat myös tilanteisiin, joissa joku toimii väärin”, Vesalainen painottaa.
Toisessa videossa käsitellään niin ikään hyvin tyypillistä vaaratilannetta, jossa pihasta – tuuhean pensasaidan takaa – peruuttaa auto jalkakäytävällä pyöräilevän lapsen eteen. Tässäkin tilanteessa autoilijalla on väistämisvelvollisuus, mutta haasteellinen liikenneympäristö vaikeuttaa lapsen havaitsemista.
Kahdessa muussa videossa painotetaan lapselle tilannenopeuden merkitystä. Toisella videolla lapsi pyöräilee tielle yllättävästä paikasta metsäpolkua pitkin ja toisella lapsi ajaa vauhdilla alamäkeä alikulkutunneliin. Heti tunnelin päätyttyä edessä on kuitenkin risteävä pyörätie.
”Videoilla korostetaan oikean tilannenopeuden lisäksi oman toiminnan ennalta-arvattavuuden merkitystä”, Vesalainen kertoo.
Kaikissa opetusvideoissa näytetään tilanteet kahteen kertaan – ensin vaaratilanteena, ja sen jälkeen niin, että vaaratilanne onnistutaan välttämään.
Fillarimestari-videot
Suojatien eteen pysähtynyt auto
Pihasta auto eteen
Polulta tielle
Pyöräteiden risteys