Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Traficom muistuttaa: Älä ammu ilotulitteita lentokenttien läheisyydessä

Monen uuden vuoden juhlintaan kuuluu ilotulitteet. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom haluaa muistuttaa, että lentoasemien ja lentopaikkojen läheisyydessä ilotulitteiden ampumista tulee välttää.  Osa ilotulitteista voi nousta hyvinkin korkealle ja liian lähelle joutuessaan haitata laskeutuvan tai nousevan lennon turvallisuutta. Ilotulite voi hetkellisesi sokaista lentäjän ja häiritä keskittymistä.

Lentoasemien ja lentopaikkojen läheisyydessä tulee harkita tarkkaan, onko ilotulitteiden käyttö turvallista. Ilmailulain mukaan toiminta, joka aiheuttaa lentoliikenteelle vaaraa tai häiritsee lentoliikenteen sujuvuutta, on kielletty.

”Lentohenkilökunnan tehtävä on varmistaa lennon turvallisuus kaikkina hetkinä. Lentäjä voi hetkellisesti sokaistua tai säikähtää ilotulitetta, mikä vaikeuttaa lentäjän keskittymistä. Kun lennetään matalalla, lentäjän pimeänäkökyvyn säilyminen on välttämätöntä. Pahimmillaan esimerkiksi kriittinen pelastusoperaatio voi keskeytyä ja avunsaanti viivästyä”, sanoo ylitarkastaja Veli-Matti Sääskilahti.

Ilotulitteet riski lentoonlähdön ja laskeutumisen aikana

Itse lentoasemilla tai -paikoilla ilotulitteita ei saa ampua, ja ilotulitteiden käyttöä niiden läheisyydessä tulee välttää erityisesti kiitoteiden suuntaisilla alueilla. Ilotulitteen ja lentokoneen kohtaaminen voi olla riski lentoonlähdön ja laskeutumisen aikana.

Ilotulitteiden ampumiseen liittyviä rajoituksia ja kieltoja lentoasemien sekä lentopaikkojen ympäristössä voi tarkastella esimerkiksi Traficomin ilmatilasovelluksen avulla valitsemalla valikosta näkyviin UAS-ilmatilavyöhykkeet:

  • UAS-ilmatilavyöhykkeellä A ilotulitteiden käyttö on kielletty.
  • UAS-ilmatilavyöhykkeellä B ilotulitteiden käyttöä tulee välttää erityisesti kiitoteiden suuntaisilla alueilla.
  • Helikopterilentopaikkojen suojaksi perustetulla UAS-ilmatilavyöhykkeellä ilotulitteiden käyttö on kielletty.

Traficom saa vuosittain muutamia turvallisuuspoikkeamailmoituksia ilma-aluksen ja ilotulitteen kohtaamisesta.

On hyvä myös muistaa, jos on matkustamassa uudenvuoden viettoon lentämällä, ettei ilotulitteita tai tähtisädetikkuja voi ottaa lentokoneeseen mukaan ollenkaan, ei edes ruumaan.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi