Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kia EV9 sähköistää ainutlaatuisen valoinstallaation

Kia on tuonut valoa Norjan pimeisiin pohjoisosiin ainutlaatuisella valoinstallaatiolla. Muotoilustudio VOID:n ja luovan toimiston Innoceanin kanssa yhteistyössä toteutetun projektin päätähtenä on auringonvaloa jäljittelevä viisimetrin LED-kiekko, sekä sille virran antava Kia EV9.

Tällä väliaikaisella ”auringolla” halutaan demonstroida EV9:n vaikuttavaa virranantokykyä sekä auringonvalon tärkeyttä ihmiselle. Valolla on tutkitusti monia merkittäviä vaikutuksia ihmisiin ja esimerkiksi energiatasoihin, mielenterveyteen, vastustuskykyyn sekä unirytmiin.

”EV9 on upea ollessaan liikkeessä, mutta vaikuttava myös paikoillaan ollessaan esimerkiksi kaksisuuntaisen latauksen ansiosta”, toteaa Kia Europen markkinointijohtaja David Hilbert. ”Tämä teknologia laajentaa sähköisten ajoneuvojen merkitystä elämässämme, tarjoten sähköä retkeilyyn, liikkuvalle toimistolle, tai jopa olemalla osa laajempaa sähköverkkoa V2G-teknologian (Vehicle-to-Grid) myötä.”

Valoinstallaatio pystytettiin noin 35 kilometrin päähän Oslosta vuonolle Ramptonin leirintäalueelle. Täysin valaistuna LED-kiekko näkyi useiden kilometrien päästä. EV9 kykeni ajamaan Oslosta Ramptoniin, sytyttämään valoa 24 tuntia ja palaamaan sitten Osloon ilman kantaman ahdistusta. Dokumentti valoinstallaatiosta on katsottavissa täältä.

”Yhdistämällä huipputeknologiaa taiteelliseen ilmaisuun olemme luoneet taideinstallaation, joka vangitsee paitsi Kian brändin olemuksen myös vastaa todellisiin haasteisiin. Tällä projektilla jatkamme luovuuden ja innovaation rajojen työntämistä Kian kanssa tavoitteenamme aina innostaa muita”, sanoi Innoceanin operatiivinen johtaja Gabriel Mattar.

Kia EV9 on liikkuva energiavarasto

Kattoterminä Kia Smart Charge vie sähköauton tarjoaman energiahallinnan uudelle tasolle kaksisuuntaisen latauksen myötä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että auton lataamisen lisäksi autosta voi ottaa energiaa myös ulos. V2L-toiminnallisuus (Vehicle-to-Load) esiteltiin ensimmäistä kertaa EV6:n yhteydessä ja se kuuluu myös EV9:n vakio-ominaisuuksiin. Tämä mahdollistaa kaikkien normaalien 220 voltin jännitettä käytettävien sähkölaitteiden käyttämisen autosta saatavalla energialla. Eli käytännössä EV9:n 99,9 kWh:n akusto toimii energiavarastona kaikkialle, minne autolla on mahdollista mennä.

Sama teknologia mahdollistaa myös V2H- (Vehicle-to-Home), V2G- (Vehicle-to-Grid) ja V2V-toiminnallisuudet (Vehicle-to-Vehicle). Yhdysvalloissa Wallbox, maailman johtava sähköajoneuvojen lataus- ja energianhallintaratkaisujen valmistaja, tekee yhteistyötä Kia American kanssa tuodakseen kaksisuuntaisen latauksen Kia EV9 asiakkaille. Euroopassa Kia ottaa käyttöön V2G-pilotin Alankomaissa Jedlix-nimisen toimittajan kanssa.

Jo useaan kertaan palkittu EV9 yhdistää Kialle ominaisen rajoja rikkovan muotoilun, SUV-mallin itsevarmuuden, sekä E-GMP-perusrakenteen (Electric Global Modular Platform) tarjoaman edistyksellisen sähköisen teknologian. Kia EV9 on Suomessa aina nelivetoinen sekä varustettu 99,8 kWh:n akustolla, joka hyödyntää 800 voltin teknologiaa. Iso sähköauto tarjoaa jopa 512 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella ja huippunopean latauksen ansiosta toimintamatkaa saa 220 kilometriä lisää vain 15 minuutissa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi