Moottori selvitti, mikä on Suomen tavallisin auto
Moottori otti selvää, mikä on Suomen tavallisin auto merkkiä, mallia, voimanlähdettä ja mallinimeä myöten. Uusiin autoihin verrattuna tällainen auto antaa reilusti tasoitusta muun muassa onnettomuuksia ehkäisevissä järjestelmissä.
Tuleeko jonkin tietyn auton näkemisestä mieleen, että näin tämän saman auton myös edellisessä kadunkulmassa? Ei ihme, sillä suomalaisilla ovat aina olleet omat suursuosikkinsa. Moottori penkoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoja ja etsi Suomen yleisimmän auton mahdollisimman yksityiskohtaisin tiedoin.
Suomen yleisin automalli on Toyota Corolla, mutta sen suosio on hajaantunut eri korimalli- ja moottoriversioihin. Niinpä yleisin auto Suomen tieliikenteessä on toisen sukupolven Nissan Qashqai osapuilleen vuodelta 2017, keulallaan 1,2-litrainen ahdettu bensiinimoottori. Tällaisia autoja oli kesän 2023 tilastojen mukaan tieliikenteessä yhteensä yli 17 500. Värikirjokin on suomalaisille tuttu, sillä tällainen Qashqai tulee vastaan todennäköisimmin valkoisena, harmaana tai ruskeana.
Kun tavallisuuden makuun oli päästy, Moottorin toimitus selvitti myös kuka tämän Qashqain kuski todennäköisimmin on. Suomen yleisimpien etu- ja sukunimi- sekä ikätietojen mukaan ratin takana voisi hyvin istua 44 vuotta täyttävä Juhani Korhonen, joka asuu reilun 80 neliömetrin kokoisessa asunnossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Autonsa hän on ostanut käytettynä, ja on sen toinen omistaja. Elinkaarta autolla on kuitenkin vielä jäljellä, sillä autokannan keski-ikä on Suomessa yli 13 vuotta ja viimeiselle matkalleen purkamon puristimeen auto päätyy keskimäärin 21,5-vuotiaana. Ennen romutusta auto ehtii olla Juhanin jälkeen vielä kolmen muun henkilön omistuksessa.
Moottori myös koeajoi Suomen yleisimpien autojen haarukkaan mahtuvan yksilön, vuoden 2017 ruskean Qashqai 1.2 Visia Xtronicin, jonka mittarissa oli 108 000 kilometriä. Pienistä kolhuista huolimatta ikäänsä nähden melko hyväkuntoinen auto ei tuottanut yllätyksiä. Iso asia, joka tämän ikäisessä, varsin perusvarustellussa autossa jää vajaaksi, on kuljettajaa avustavien järjestelmien määrä. Esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin, pysäköintitutka- ja kamera sekä automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, jotka uusissa autoissa ovat useimmiten jo tyyppihyväksyntävaatimusten takia vakiona, puuttuvat.
– Tämä Suomen yleisin auto on vieläpä kuutisen vuotta autokannan keski-ikäistä autoa nuorempi. Vanheneva autokanta onkin liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallinen, vaikka nykyisin vanhoissakin autoissa alkaa olla kuitenkin kohtuullinen turvavarustelu, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa.
Jos lopuksi unohdetaan korimalli- ja moottorikohtainen jaottelu, niin Toyota Corolla nousee Suomen yleisimmäksi autoksi. Suomen teillä liikkuu nimittäin yli 110 000 Corollaa. Sijat kaksi ja kolme menevät 98 000 Volkswagen Golfille ja noin 86 000 Škoda Octavialle.
Artikkeli julkaistaan keskiviikkona 6.3. ilmestyvässä Moottorissa 3/2024. Lehden voi lukea ilmestymispäivästä alkaen myös sähköisenä irtonumerona Lehtiluukun kautta.
Koko artikkeli on luettavissa myös täältä.