Nämä asiat ärsyttävät suomalaisia lentäessä
Ulkomaille lentäminen on monille suomalaisille kohokohta, erityisesti joulun ja uudenvuoden lomien aikaan. Lentämiseen liittyy kuitenkin myös omat ärsytyksensä. Kyselyn mukaan suomalaiset arvostavat omaa tilaa, hiljaisuutta ja järjestelmällisyyttä.

Suomalaisia eniten ärsyttää, jos edessä istuva matkustaja kallistaa penkkinsä taakse. Kysely toteutettiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, joissa ykkössijalla olivat viivästykset. Myös äänekkäät matkustajat, niin lapset kuin aikuisetkin, ovat korkealla listauksessa. Tähän on onneksi helppo ratkaisu, sillä markkinoilla on saatavilla hyviä vastamelukuulokkeita.
– Olemme kaikki todennäköisesti kokeneet sen – kanssamatkustajat, jotka kallistavat istuimensa niin pitkälle kuin mahdollista, melkein heti istuttuaan alas. Pitkillä lennoilla on ymmärrettävää haluta nukkua, mutta peruskohteliaisuutta on odottaa, kunnes ateriat on tarjoiltu ja kerätty pois, sanoo Laura Aaltonen, TUI Finlandin viestintäpäällikkö.
Tässä on Top 10 -lista siitä, mikä ärsyttää suomalaisia eniten lennoilla:
- Edessä oleva matkustaja, joka kallistaa istuimensa taakse
- Matkustajat, jotka ovat liian äänekkäitä
- Viivästykset
- Itkevät tai äänekkäät lapset
- Matkustajat, jotka levittäytyvät istuimellaan
- Matkustajat, jotka tukkivat käytävän koneeseen nousun aikana
- Matkustajat, jotka nousevat seisomaan, kun turvavyövalo on vielä päällä
- Matkustajat, jotka seisovat liian lähellä matkalaukkuhihnaa ja estävät muilta pääsyn noutamaan laukkua
- Matkustajat, jotka eivät kuuntele turvallisuusohjetta
- Matkustajat, jotka taputtavat laskeutumisen jälkeen
Kyselyn TUIlle toteutti Kantar Media tämän vuoden syyskuussa, ja siihen vastasi 1008 suomalaista.