Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Joulun junaliikenteeseen odotetaan yli puolta miljoonaa matkustajaa – junamatkustuksen suosio jatkaa vahvaa kasvua

Kuva: ©VR

Kotimaan kaukoliikenteen matkamäärät ovat kasvaneet tähän mennessä viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kaukojunilla on tehty tammi-marraskuussalähes 12 miljoonaa matkaa. Jouluajan kaukoliikennejunissa matkustaa arviolta 550 000 matkustajaa.

Junamatkustus on kasvanut tasaisesti koko vuoden. Eniten matkamäärien kasvua on syntynyt Helsingin ja Kuopion (14%), Helsingin ja Jyväskylän (10%), Helsingin ja Joensuun (10%) sekä Helsingin ja Turun (10%) välille.

”Monelle juna on kannanotto ympäristön puolesta, toisille se on helpoin ja edullisin vaihtoehto. Jotta juna olisi jatkossakin varteenotettava vaihtoehto, tarjoamme asiakkaillemme yhä enemmän valinnanvaraa – uusia vuoroja ja runsaasti edullisia Säästölippuja, osalle reiteistä jopa kaksinkertaisen määrän normaaliin verrattuna. Joulukuun alussa lisäsimme yhteensä 46 uutta kaukoliikenteen vuoroa ja koko vuoden aikana olemme tuoneet uusia vuoroja yhteensä 128”, sanoo Matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.   

Joulun junissa on vielä tilaa – pohjoisen vuorot täyttyvät nopeimmin

Uusien junavuorojen kanssa osuu samaan aikaan vuoden kiireisin matkustussesonki ja joulun lippuja myydään nyt kovaa vauhtia. Lisäksi myynnissä ovat ensi kevään suositut hiihtoloma- ja pääsiäismatkat pohjoiseen.

”Pidemmälle matkustavat suunnittelevat matkansa ja ostavat lippunsa yleensä hyvissä ajoin. Suurin osa joulun yöjunista on jo myyty loppuun ja useat Helsinki–Rovaniemi-reitin junat ovat hyvin täynnä. Päiväjunat täyttyvät yöjunia myöhemmin ja useimmissa päiväjunissa on vielä hyvin istumapaikkoja tarjolla”,sanoo Romanainen.

Joulun menoliikenne osuu tänä vuonna viikonlopulle ja vilkkaimmat matkustuspäivät ovat todennäköisimmin 21.– 23.12. Paluuliikenteen suosituin matkapäivä näyttää tällä hetkellä olevan tapaninpäivä 26.12.

Nälkäisenä matkaa ei tarvitse taittaa, kaukoliikenteen IC- ja Pendolino-junista löytyy aina joko ravintolavaunu tai matkustamossa kiertävä kärrymyynti. Joulun liikenteessä valmistetaan jopa 6000 ruoka-annosta ja keitetään yli 40 000 kuppia kahvia.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi