Väylävirasto ja elinvoimakeskukset saavuttivat viime vuonna 150 korjatun maantiesillan tavoitteen. Hyvä suunta jatkuu, sillä samaa lukemaa tavoitellaan tänäkin vuonna. Siltoja korjaamalla ehkäistään tieliikenteen pullonkauloja ja huolehditaan elinkeinoelämälle sekä huoltovarmuudelle tärkeistä kuljetusreiteistä.
Automaattinen hätäpuhelujärjestelmä eCall on noin joka kahdeksannessa henkilö- ja pakettiautossa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilaaman tutkimuksen mukaan eCall-järjestelmä esti vuosina 2019–2023 arviolta yhden liikennekuoleman. Hätäkeskusten kannalta ongelmana ovat aiheettomat eCall-ilmoitukset, joita on noin 80 %.
Kevään renkaanvaihtosesongin lähestyessä rengashotelleissa on havaittu uusi ja huolestuttava ilmiö: osa autoilijoista aikoo säästää jättämällä kesärenkaat hankkimatta ja ajamalla talvikäyttöön tarkoitetuilla kitkarenkailla läpi kesän. Vaikka laki ei tätä suoraan kiellä, Autoklinikan asiantuntijan mukaan ratkaisu voi heikentää auton hallittavuutta merkittävästi ja lisätä onnettomuusriskiä.
Väylävirasto ja elinvoimakeskukset tavoittelevat valtakunnallisesti noin 2 400 kilometrin päällystysohjelmaa vuonna 2026. Kahden peräkkäisen hyvän vuoden jälkeen kilometrimäärä jää pienemmäksi alemman rahoitustason takia, vaikka hallituksen myöntämää määräaikaisen korjausvelkaohjelman lisärahoitusta on käytössä myös tänä vuonna. Osa lisärahoituksesta ohjataan viime vuoden tapaan maantiesiltojen korjaamiseen.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta sai 13.2.2026 selvityksen raskaan liikenteen tilanteesta ja näkymistä. Selvityksen esitteli laaja elinkeinoelämän konsortio, jonka muodostivat INFRA ry, Koneyrittäjät ry, Metsäteollisuus ry, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry (SHLL), Suomen Tieyhdistys ry ja Destia Oy.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry oli mukana elinkeinoelämän konsortiossa, joka luovutti 13.2.2026 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle selvityksen raskaan liikenteen tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Kattavasta selvityksestä SKAL nostaa esiin liikenteen verotuksen.
Bioenergia ry, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry sekä Etanoliautoilijat ry pitävät Euroopan komission esitystä merkittävänä suunnanmuutoksena EU:n politiikassa. Komissio esittää muutosta vuoden 2035 polttomoottoriautojen täyskieltoon ja avaa mahdollisuuden käyttää tulevaisuudessa biopolttoaineita, synteettisiä polttoaineita ja biokaasua myös uusissa ajoneuvoissa.
Joulun aikaan suuri osa suomalaisista lähtee tien päälle. Kun auto on täynnä matkatavaroita ja kyydissä on koko perhe, renkaiden kunnon tarkistaminen on erityisen tärkeää. ”Oikea rengastyyppi, riittävä urasyvyys ja oikea rengaspaine ovat kolme ratkaisevaa tekijää”, sanoo Continentalin rengasasiantuntija Antti Ahomäki.
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti ”Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus” tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Väylävirasto ja ELY-keskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden. Talvihoidon toimintalinjat ja laatuvaatimukset määrittelevät, miten maanteitä hoidetaan ja niiden liikennöitävyys varmistetaan. Teiden talvihoito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset. Maanteiden kunnossapidon talvikausi alkaa lokakuun alussa.
Katsastusasemien palvelut ovat säilyneet hyvin saavutettavina: 95 prosenttia suomalaisista asuu enintään 20 kilometrin päässä asemasta. Pelkän katsastuksen hinta on pysynyt noin 48 eurossa, mutta päästömittauksen sisältävä katsastuspaketti maksaa jo hieman yli 70 euroa. Traficomin katsastusalan tilannekatsauksen mukaan päästömittauksen osuus katsastuspaketin hinnasta on kasvanut viime vuosina selvästi.
Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi