SKAL: Tiestöä ei saa unohtaa
Hallitusneuvotteluista on uutisoitu jättipottia liikenteelle ja väylille. Pelkästään raideverkkoa parantamalla ei voida saavuttaa ympäristötavoitteita ja tukea suomalaisten liikkumista. Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia toimivasta ja turvallisesta tiestöstä, muistuttaa kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL.
Tiestön huono kunto ja korjausvelka ovat olleet esillä vaalikeskusteluissa. Kaikki ovat tunnustaneet tiestön kehittämisen tärkeyden ja rahoitustarpeen pitkien etäisyyksien Suomessa. Lähes 90 prosenttia Suomen tavaratonneista kulkee kumipyörillä tien päällä. Hyvin hoidetulla, tasaisella tiellä polttoaineen kulutus ja ympäristöpäästöt ovat alhaisimmillaan. Kiteytettynä vaikuttavin keino parantaa liikkumisen turvallisuutta, tehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä koko Suomen alueella on kunnostaa tieverkko. Tätä tosiasiaa ei saa unohtaa hallitusneuvotteluissa!
Vuonna 2018 tuli voimaan asetus pääväylistä, ns. runkoverkon perustamisesta. Se tarkoittaa, että tunnistetuille pääväylille asetetaan muuta väylästöä korkeammat vaatimukset. Tieverkon kannalta pääväylien palvelutason saavuttaminen vaatii merkittävän investointiohjelman. Kehittämisinvestoinneilla parannetaan tieyhteyksiä suurimpien kaupunkien välillä ja tehostetaan kuljetuksia Suomen päästä päähän. Pääväylien ohella myös alempiasteinen tieverkko on saatava turvalliseksi erityisesti siellä, missä on paljon raskasta liikennettä. Tiestöä tarvitsevat kaikki.
SKAL on vaatinut miljardin euron vuotuista lisäpanostusta tiestön ylläpitoon ja kehittämiseen. Miljardin vuotuisesta summasta SKAL ohjaisi 300 miljoonaa euroa perustienpidon rahoitustasoon, toiset 300 miljoonaa euroa tulisi vuosittain tiestön korjausvelan poistamiseen ja suurin erä, 400 miljoonaa euroa, tasokorotukseksi tiestön kehittämisinvestointeihin. Panostus maksaisi itsensä takaisin turvallisuutena, kilpailukykynä ja ympäristöhyötyinä.
Tiestöä ei saa unohtaa!