Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

VR:n lipunmyynti päättyy Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa – jatkossa liput useista eri kanavista

Asiakkaiden siirtyessä entistä enemmän käyttämään itsepalvelukanavia, VR:n lipunmyynti omilla palvelupisteillä päättyy Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa.  Kaikilta näiltä asemilta voi jatkossakin ostaa junalippuja paikan päältä lippuautomaateilta sekä R-kioskeilta.

Muutoksen taustalla on pitkään jatkunut palvelupisteiden lipunmyynnin väheneminen sekä muiden, erityisesti digitaalisten myyntikanavien suosion kasvu. Nykyisin yli 80 prosenttia VR:n kauko- ja lähiliikenteen lipuista myydään itsepalvelukanavista, eli verkkokaupan, mobiilisovelluksen tai lippuautomaattien kautta. Asemien palvelupisteiden kautta myytiin viime vuonna enää kuusi prosenttia lipuista. Lipunmyyntiverkoston keskittämistä ja palvelupisteiden sulkemista koskevat yhteistoimintaneuvottelut käytiin alkukesästä.

Kuva: VR ©

Junalippuja jatkossakin monista eri kanavista

Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa junalippuja voi jatkossakin ostaa R-kioskien lisäksi vastikään uusituista VR:n lippuautomaateista, joiden käyttö on entistä helpompaa ja sujuvampaa. Lisäksi lippuja saa entiseen tapaan verkkokaupasta, VR Matkalla -sovelluksesta, sekä puhelimitse asiakaspalvelusta. Lippu kannattaakin hankkia aina hyvissä ajoin ennakkoon, jolloin paikan voi varmistaa edullisesti itselleen mieleiseen junavuoroon.

Suurin osa VR:n palvelupisteistä on ollut kevään ja kesän ajan suljettuina toistaiseksi koronaepidemian vuoksi. Muutoksen myötä palvelupisteet viidellä asemalla eivät enää avaa oviaan uudelleen. Muutos ei vaikuta junien liikennöintiin tai asemien odotustiloihin. VR:n omat palvelupisteet palvelevat jatkossa edelleen Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä ja Tampereella.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi