Hertz ja Polestar maailmanlaajuiseen strategiseen kumppanuuteen sähköautojen yleistymisen nopeuttamiseksi
Hertz ja ruotsalainen premium-sähköautovalmistaja Polestar ovat julkistaneet uuden globaalin kumppanuuden, jonka osana Hertz hankkii jopa 65 000 Polestarin täyssähköautoa tulevan viiden vuoden aikana. Autojen odotetaan olevan saatavilla Euroopassa keväästä 2022 alkaen ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Hertzille kumppanuus on osa yhtiön globaalia tavoitetta olla johtava toimija sähköistymisessä, yhteiskäyttöautoissa ja digitaalisessa asiakaskokemuksessa. Kumppanuus on konkreettinen askel Hertzille sen lupauksessa tarjota asiakkailleen Pohjois-Amerikassa ja samalla maailmassa yksi suurimmista sähköautokannoista. Sen lisäksi, että sähköautokanta on tarjolla liike- ja vapaa-ajan matkustajille, niitä hyödynnetään myös yhteiskäyttöautoissa liikenteen sähköistymisen kiihdyttämiseksi entisestään.
Hertzille kumppanuus on osa yhtiön käynnissä olevaa sitoumusta johtaa sähköistymistä, yhteisliikkumista ja digitaalista asiakaskokemusta. Kumppanuus Polestarin kanssa perustuu Hertzin viime lokakuussa antamaan lupaukseen tarjota asiakkailleen Pohjois-Amerikan suurimman ja samalla yhden maailman suurimmista sähköautokannoista. Sen lisäksi, että autokanta on liike- ja vapaa-ajan asiakkaiden käytössä, Hertz tarjoaa sähköautoja myös yhteiskyytejä tarjoavien kumppaneiden käyttöön sähköistymisen kiihdyttämiseksi entisestään.
“Olemme innoissamme tästä kumppanuudesta ja odotamme, että pääsemme lisäämään Polestarin premium-luokan sähköautot niin kuluttajille kuin yhteiskäyttöautoja tarjoaville kumppaneillemme ”, sanoo Hertzin pääjohtaja Stephen Scherr. “Tänään julkistettu kumppanuus on yksi konkreettinen askel noustessamme johtoasemaan liikkumisen modernissa ekosysteemissä – kestävällä tavalla. Yhteistyömme Polestarin kaltaisten johtavien sähköautotoimijoiden kanssa auttaa liikenteen sähköistymisen kiihdyttämisessä tarjoamalla niin auton vuokraajille, yritysasiakkaille kuin yhteiskyytejä tarjoaville kumppaneillemme premium-luokan sähköauton ja poikkeuksellisen asiakaskokemuksen pienemmällä hiilijalanjäljellä.”
Polestar on yksi globaalin liikenteen sähköistymisen johtavista toimijoista, joka auttaa vauhdittamaan muutosta kohti kestävää liikkumista kuluttajien kiinnostuessa yhä enemmän niin kestävästä kehityksestä kuin sähköautoilun tarjoamista mukavuuksista. Vuonna 2021 Polestar lähes kolminkertaisti tuotantonsa, ja odottaa yli kaksinkertaistavansa sen kuluvana vuonna. Tuotannon odotetaan saavuttavan 290 000 auton rajan vuoden 2025 loppuun mennessä. Polestar on myös ilmoittanut aikeistaan listautua New Yorkin Nasdaq-listalle ehdotetulla liiketoimintayhdistelmällä Gores Guggenheim Inc.in kanssa. Listautumisen odotetaan toteutuvan vuoden 2022 toisella neljänneksellä.
“Polestar on sitoutunut kiihdyttämään siirtymää sähköiseen liikkumiseen kiehtovalla ja innovatiivisella tuotevalikoimalla”, Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath sanoo. “Olemme innoissamme siitä, että Hertz valitsi Polestarin strategiseksi kumppanikseen matkallaan kohti sähköistymistä. Yhteistyö Hertzin kaltaisen globaalin edelläkävijän kanssa mahdollistaa täyssähköauton uskomattoman ajokokemuksen laajentamisen entistä suuremmalle yleisölle, samalla täyttäen yhteisten asiakkaidemme liikkumistarpeet monipuolisesti niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Monille heistä kyseessä saattaa olla ensimmäinen kerta, kun he ajavat sähköautoa, ja se auto tulee olemaan Polestar.”
Osana kumppanuutta, Hertz tilaa Polestar 2 -mallia. Merkin ensimmäisenä massatuotannon mallina Polestar 2 on mahdollistanut Polestarin nykyisen aseman premium-sähköautovalmistajana. Polestar 2:ssa yhdistyy avantgardistinen skandinaavinen muotoilu ja alan johtava teknologia. Se on myös maailman ensimmäinen auto, jossa on sisäänrakennettu Android Automotive -käyttöjärjestelmä sisältäen täyden valikoiman premium-sähköautoille suunniteltuja Google-palveluita kuljettajaa varten suunnitellussa, dynaamista ajoa tarjoavassa paketissa.