Maailman kovimmat motocrossajajat nähdään KymiRingillä elokuussa 2022
MXGP:n kilpailu- ja markkinointioikeudet omistava Infront Moto Racing on julkaissut 2022 Motocross-kisojen MM-kisakalenterinsa. Motocrossin kuninkuusluokka MXGP palaa Suomeen kuuden vuoden tauon jälkeen 13.–14. elokuuta 2022.
MXGP Finland -tapahtumaa varten KymiRingille viime vuonna valmistuneella motocross-radalla ajetaan MXGP:n lisäksi MX2-, EMX250-, EMX125- ja EMX Open -luokkien kilpailut.
Kaikkien luokkien kuskit nähdään KymiRingillä sekä lauantaina 13.8. että sunnuntaina 14.8. Motocrossin MM-sarjan eli MXGP- ja MX2-luokkien osalta lauantaina ajetaan harjoitusten lisäksi karsinaterät, joissa ratkaistaan lähtöpaikat sunnuntain kilpailueriin. Sunnuntaina ajetaan lämmittelyajon lisäksi kaksi 30 minuutin ja kahden lisäkierroksen kilpailua molemmissa pääluokissa.
MXGP-sarja käsittää vuonna 2022 yhteensä 21 osakilpailua ja käynnistyi 27. helmikuuta Matterley Basin GP:llä ja päättyy 25. syyskuuta ajettavaan Yhdysvaltojen Monster Energy FIM MXoN osakilpailuun. Suomen osakilpailu 13.-14. elokuuta 2022 on järjestyksessään sarjan 17:s osakilpailu.
MXGP-rata ja tapahtuma-alue rakentuu keskelle KymiRingin moottorirataa
Pituudeltaan 1,7 km hiekkapohjainen rata sijaitsee KymiRingin moottoriradan keskellä 15 hehtaarin tapahtuma-alueella. Tapahtuman tuotannosta vastaa tapahtumayhtiö Lahti Events yhdessä kisajärjestelyitä hoitavan Suomen Moottoriliiton kanssa.
– Meillä on tapahtuman osalle jo valmiina hyvät ja pitkälle viedyt suunnitelmat, mutta koronatilanteen vuoksi jouduimme odottamaan suunniteltua kauemmin ennen kuin pääsemme tositoimiin, iloitsee Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki.
KymiRingin korkeuserojen vuoksi katsojat saavat nauttia kisatunnelmasta kaikilla aisteillaan, sillä näkymät kaikista rataa kiertävistä katsomoalueista ovat loistavat.
– Tapahtuman suunnittelun lähtökohtana on ollut tuoda motocross, ajajat, tallit ja pyörät mahdollisimman lähelle yleisöä ja faneja, kertoo Mäki.
Fan Zone -alueet, myyntipisteet ja ravintolapalvelut sijoittuvat katsomoalueille sekä näiden välittömään läheisyyteen KymiRingin moottoriradan varteen.
Pääsylippujen myynti Suomen MXGP-osakilpailuun alkaa 10.3.2022 Lippu.fi:n kautta.