Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Naisena autokaupassa: Pirjo Mäenpäällä on lähes 50 vuoden ura Fordin parissa

Tampereen Autokeskuksen Ford-tuotepäällikkö Pirjo Mäenpään lähes 50-vuotisen Ford-uran aikana on tapahtunut monta murrosta – lähtien tietokoneiden tulosta automyynnin työkaluksi. Myös ”isäntä” on vaihtunut moneen kertaan, mutta Pirjo on kulkenut saman liikkeen ja merkin mukana jo vuodesta 1973. Ja myynyt tänä aikana arviolta yli 3000 Fordia.

Pirjon ura Fordin parissa alkoi vuonna 1973 sattumalta, periaatteessa paikallisen Ford-liikkeen korjaamopäällikön lasten hoitamisesta. Ilmeisesti reipas lastenvahti oli tehnyt korjaamopäällikköön vaikutuksen, sillä hän tarjosi Pirjolle kesäapulaisen paikkaa varaosakortistossa tehtävään valitun henkilön jätettyä tulematta töihin. Kesätyö jatkui hieman odotettua pidempään, minkä jälkeen Pirjo jäi miettimään tulevaisuuttaan – menisikö kouluun vai etsisikö töitä. Koulu ei siinä tilanteessa huvittanut, joten Pirjo olikin sopivasti vapaana korjaamopäällikön soittaessa myöhemmin syksyllä, kun liikkeessä oli tarve varaosakortistolle äitiysloman sijaiseksi. Äitiysloman sijaisuutta seurasi vielä toinenkin.

Oma ala löytyi kerralla

Varaosakortistossa hankitun kokemuksen jälkeen Pirjo siirtyi varaosamyyntiin ollen tässä tehtävässä ensimmäinen ja ainoa nainen Tampereella. Luonteva jatkumo uralle oli siirtyminen automyyntiin, kun hänelle tarjottiin automyyjän paikkaa 1990-luvun alussa. Pirjo otti haasteen vastaan ja aloitti työn automyyjänä rohkeasti keskellä syvintä talouslamaa.

Tuohon aikaan Tampereen autoliikkeissä oli vain muutama naisautomyyjä. Pirjo sanoo, ettei naisena automyynnissä työskenteleminen ole ollut koskaan este ja saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. Myös miesvaltainen työyhteisö on ottanut Pirjon luontevasti osaksi porukkaa. Tähän on varmasti vaikuttanut myös oma asenne ja avoin suhtautuminen työntekoon ja erilaisiin mielenkiintoisiin työtehtäviin.

Pirjo sanoo olevansa onnekas, sillä oma ala löytyi kerralla. Työ tuntuu edelleen todella mielenkiintoiselta ja palkitsevalta. Osittain tähän vaikuttavat monipuoliset työtehtävät ja sujuva yhteistyö myös maahantuojan kanssa. Kohokohtia uran varrella on niin paljon, ettei sieltä ole helppo nostaa yksittäisiä hetkiä muiden yläpuolelle.

Oman alan lisäksi myös työpaikka löytyi kerralla. Pirjo on palvellut samassa liikkeessä vuodesta 1973 alkaen. Tosin omistaja on vaihtunut tänä aikana useaan kertaan ja liike on sijainnut Tampereella useassa eri osoitteessa. Jokaisessa liiketoimintakaupassa Pirjo on siirtynyt mukana vanhana työntekijänä. Ensimmäinen ”isäntä” oli Auto Turtonen, minkä jälkeen toimintaa jatkoi Auto Kivitila Oy, Automaa ja vuodesta 2013 alkaen Autokeskus Oy.

”Tyttöjä lisää peliin”

Pirjo kannustaa pitkällä kokemuksellaan naisia rohkeasti autoalalle. Vaikka ala on tekninen, myyjän rooli on kuitenkin ensisijaisesti löytää asiakkaiden tarpeisiin sopiva, elämää helpottava ratkaisu liikkumiseen ja erilaisiin kuljetustarpeisiin. Tekniikasta on tietysti hyvä ymmärtää jotain, mutta syvempiin teknisiin kysymyksiin löytyy tarvittaessa apua kollegoilta huollon puolelta.

Ehdottoman antoisaa automyyjän työssä ovat myös asiakkaat ja luottamukselliset asiakassuhteet. Pitkäjänteinen työ tuo pitkiä asiakassuhteita, vaikka asiakkaat eivät nykyään enää sitoudukaan yhtä vahvasti tiettyyn myyjään kuin aiemmin. Pirjon pisimmät asiakassuhteet ovat kestäneet kymmeniä vuosia ja samaan perheeseen on myyty autoja jo useammalle sukupolvelle.

Naismyyjän vahvuuksiksi Pirjo kuvailee muun muassa pitkäjänteisyyden asiakassuhteen hoidossa, asiakkaiden kuuntelemisen ja tarkkuuden – joskus jopa liikaakin. Itseään Pirjo kutsuu ”Milli-Villeksi”, jolla asioiden on oltava tip-top sekä töissä että kotona. Vieressä seisova myynnin johtaja Harri Heikkinen nyökkäilee hyväksyvästi.

Ford Suomi onnittelee ja kiittää Pirjoa uskomattomasta urasta, merkin hyväksi tehdystä työstä ja loistavasta, yhteistyökykyisestä asenteesta.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi