Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Ennätysmäärä ilmoittautui Scanian nuorten kuljettajien kilpailuun

Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävään Scanian Young European Truck Driver (YETD) -kilpailuun ilmoittautui Suomessa peräti 680 nuorta kuljettajaa. Koskaan aiemmin ei osallistujamäärä ole yltänyt vastaavaan määrään. Ilmoittautuneista 141 jatkaa teoriakokeessa saamansa pistemäärän perusteella aluekilpailuihin, jotka järjestetään huhtikuussa kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Scanian nuorten kuljettajien kilpailun ilmoittautumisaika alkoi helmikuun 1. päivänä. Puolentoista kuukauden aikana 680 alle 35-vuotiasta ammattikuljettajaa ilmoittautui mukaan. Edellinen osallistujaennätys oli vuodelta 2007, jolloin mukana oli lähes 450 nuorta kuljettajaa.

YETD-kilpailun ensimmäisessä vaiheessa osallistujat suorittivat ajo- ja lepoaikasäädöksiä, digipiirturin käyttöä ja ammattipätevyyttä sekä liikenneturvallisuutta, kuormansidontaa ja ensiaputaitoja testanneen vaativan teoriakokeen. Jatkoon aluekilpailuihin pääsi 141 kuljettajaa, jotka saivat teoriakokeesta 21 pistettä tai enemmän. Kokeen maksimipistemäärä oli 33.

Aluekilpailuiden aikataulu ja paikkakunnat:

14.4. Loimaan ammatti- ja aikuisopisto
15.4. Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus
21.4. JAKK, Jalasjärvi
22.4. Keski-Suomen Scania-keskus, Jyväskylä
28.4. Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio
29.4. Oulun Scania-keskus

Jokaisesta aluekilpailusta pääsee kaksi parasta Suomen loppukilpailuun, joka järjestetään 11. – 12.5. Voittaja selviää lauantaina 12.5. Helsingin Messukeskuksessa Logistiikka – Kuljetus 2012 -messujen yhteydessä järjestettävässä finaalissa.

Loppukilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan finaalissa Södertäljessä 8. syyskuuta. Euroopan paras nuori kuljettaja saa palkinnoksi uuden R-sarjan Scania-kuorma-auton.

Tänä vuonna myös Scanian nuorten kuljettajien kilpailun yhteistyökumppaneiden määrä Suomessa on ennätyksellisen suuri. Mukana ovat Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL, Rahtarit, Liikenneturva, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikkuva poliisi, Suomen Punainen Risti, Ekeri, PNO, Dimex, Teboil, Viking Line ja Scania Finans. Kilpailun Euroopan laajuisia yhteistyökumppaneita ovat Euroopan Unionin komissio, Kansainvälinen maantiekuljetusjärjestö IRU sekä Michelin.

Lisätietoja Suomen 2012 YETD-kilpailusta antaa:
markkinointipäällikkö Seppo Salmi, puh. 050 64 258 tai seppo.salmi@scania.fi.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi