Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Kuorma-autojen tunnistuksen Suomen Mestaruus 2012 ratkeaa Logistiikka-Kuljetus 2012 -näyttelyssä

Suomen Kuljetus  ja Logistiikka SKAL ry:n, SKAL suoritealat ry:n ja Mobilian yhteistyökumppaneineen organisoima kuorma-autojen tunnistuksen mestaruuskamppailu on huipentumassa nyt 13. kerran. Heräte- ja alkukilpailujen kautta on karsittu Suomen 34 parasta kuorma-auton tuntijaa, jotka on kutsuttu Helsingin Messukeskuksessa, Kuljetus-Logistiikka 2012 – näyttelyn yhteydessä lauantaina 12.5. käytävään loppukilpailuun.

 

Karsintakilpailujen perusteella loppukilpailuun kutsuttujen taso ja tietämys on tänä vuonna jälleen korkeammalla kuin aikaisempien kilpailukertojen aikana. Vastauksia tuli järjestäjien internet-sivujen kautta sekä postittse runsaasti kautta koko Suomen. Mukana oli ilahduttavan paljon naispuolisia vastaajia.

 

Loppukilpailussa heijastetaan 20 kuvaa valkokankaalle. Aiheesta riippuen finalisteilla on 30–120 sekuntia aikaa vastata kirjallisesti esitettyyn kysymykseen. Vastaukset on annettava niin

tyhjentävästi, ettei tulkinnanvaraa synny. Tämä edellyttää todellista asiantuntemusta ja hyvää muistia.

 

– Kompia onkin syytä välttää. Finalistit joutuvat hyödyntämään koko muistikapasiteettinsa tehtävistä selvitäkseen, sanoo toimittaja Olli Blomberg, joka koko kilpailun historian ajan on vastannut kilpailujen kysymyksistä. Hänen mukaansa kysymysten vaikeusastetta on vuosien saatossa lievästi kiristetty, sillä kiinnostus hyötyajoneuvoliikennettä kohtaan ja sen myötä alan tietämys lisääntyvät koko ajan, varsinkin tiedonnälkäisten nuorten keskuudessa. Heitä onkin vuosi vuodelta yhä enemmän loppukilpailuun päässeiden joukossa.

 

Finaalikysymykset painottuvat maamme yli 100-vuotisen ammattimaisen kuorma-autoliikenteen historiaan, mutta sivuavat myös muuta kotimaista sekä kansainvälistä kuorma-autoalaa.

 

Kilpailu karsinta- ja loppukilpailuineen on selkeä kaksintaistelutanner kokeneiden veteraanitietäjien ja uutta tietoa koko ajan itseensä ammentavan nuoremman polven väli llä, mikä järjestäjätahojen mukaan on omiaan tekemään erityisesti loppukilpailusta huikean tietomittelön. Osallistuja-aktiivisuus myös osoittaa, että kuorma-autoliikenteen merkitys yhteiskunnan toimivuuden kannalta tiedostetaan.

 

*  *  *

 

Kilpailu alkaa klo 10.00 ja kestää palkintojenjako mukaan lukien kolmisen tuntia. Yleisö ja julkinen sana ovat tervetulleita mukaan.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi