Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Power Truck Show on monien mahdollisuuksien kohtauspaikka

Power Truck Show on vuosittain Alahärmän Power Parkissa järjestettävä kansainvälinen kuljetusalan suurtapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään 10.–11. elokuuta. Power Truck Show jakaantuu kahteen osa-alueeseen, jossa Kuljetusmessut 2012 teema-alueineen toimii ammattilaisten verkostoitumis- sekä kauppapaikkana ja International Truck Show kokoaa kotimaisen ja ulkomaisen kuljetuskaluston parhaimmiston yhteen isolle näyttelykentälle. Power Truck Show’ssa on kävijöitä yli 30 000 ja kaksi päivää kestäville messuille lähdetään koko perheen voimin.

Kuljetusmessut 2012 yhdistää alan toimijat

Kuljetusmessut 2012 on näytteilleasettajille merkittävä ja näkyvyyttä luova tapahtuma. Kuljetusmessut uudistuvat ja kehittyvät, joten uutuutena esitellään maanrakennuspuolen teema-alue. – Maanrakennuspuolelle oli yritysten keskuudessa kysyntää, joten sen takia päätimme lisätä messutarjontaa ja paikkavarauksien perusteella maanrakennuspuoli on saavuttamassa suuren suosion, Ari Nukala selvittää. Viime vuonna ensimmäistä kertaa esittäytynyt metsäpuoli jatkaa tänä vuonna omana alueenaan. Automaahantuojat ovat messuilla mukana isoilla ulko-osastoilla, joissa raskaat hyötyajoneuvot pääsevät oikeuksiinsa. Näiden lisäksi messuilta löytyvät kaikki muut tärkeät kuljetusalalla toimivat tuote-, koulutus- ja palveluiden tarjoajat.

Autonrakentelun innolle ei näy loppua

International Truck Show 2012 on ainutlaatuinen autonäyttely, jossa hyötyajoneuvojen rakenteluun panostavat autoilijat saavat tuoda luomuksensa tuomariston ja yleisön arvosteltavaksi. Autojen rakenteluun, maalaamiseen ja sisustamiseen uhrataan paljon aikaa, mutta toisaalta se tasapainottaa kuljetusyrittäjien raskasta arkea. – Kevätauringon noustessa talleissa alkaa taas tapahtua ja suomalaiset autonrakentajat ovat antamassa oman panoksensa Power Truck Show’hun, Juha Ristimaa selvittää. Suomalaiset ovat kautta aikojen pärjänneet kotimaisten näyttelyiden lisäksi ulkomailla, joka kertoo suomalaisen rakentelun ja maalaustöiden korkeasta tasosta. Power Truck Show’n tiimi tekee tällä hetkellä töitä sen eteen, että autonäyttelyyn saataisiin mahdollisimman monta eurooppalaista huippurakentajaa autonsa kanssa mukaan.

Power Truck Show kohottaa kuljetusalan mainetta

– Power Truck Show on saanut laajalti kiitosta sen tarkoituksesta kohottaa kuljetusalan mainetta, jotta ihmiset haluaisivat jatkossakin työllistyä kuljetusalalle, kertovat Mikko Nukala ja Rami Tynjälä saadusta palautteesta. Messupäivät ovat täynnä osastoille tutustumista ja asiaa seminaarin merkeissä, mutta mukaan mahtuu myös keventävää ohjelmaa musiikin ja muun päätä huimaavan ohjelman merkeissä, joka tarkentuu kevään mittaan.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi