Worldtrucker – uusi sosiaalinen verkkopalvelu raskaan kaluston kuljettajille avattu Suomessa
Volvo Trucksin kehittämä ja hallinnoima raskaan kaluston kuljettajille tarkoitettu verkkopalvelu Worldtrucker on avattu nyt myös Suomessa. Palvelu on tarkoitettu kuljettajien viihde- ja hyötypalveluksi siitä riippumatta, minkä merkkisellä kuorma-autolla he liikkuvat. Volvo tarjoaa palvelun, mutta sisällön luovat kuljettajat itse. Tarjolla on muun muassa kuvia, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, keskusteluja ja vinkkejä ympäri maailman. Jo aiemmin suomalaisten kuljettajien on ollut mahdollista käyttää palvelua esimerkiksi englanniksi tai ruotsiksi. Suomenkielisen version aukeaminen antaa kuljettajille entistä tehokkaammin mahdollisuuden löytää kuljettajia omasta kotimaastaan ja esimerkiksi keskustelut voidaan käydä myös suomeksi.
Muun muassa WiFi- ja 3G-verkkojen tullessa aina vain helpommin saataville ja internetin tultua älypuhelinten ja tablet-tietokoneiden ansiosta entistä helpommin kuljettajan ulottuville, Volvo Trucks haluaa tuoda ohjaamoihin ja tien päälle palvelun, josta on kuljettajille sekä huvia että hyötyä. Kuljettaja voi taukojensa aikana esimerkiksi tarkastaa, onko joku antanut hyödyllisiä vinkkejä seuraavan reitin varrelta, keskustella reaaliaikaisesti kuljettajatuttaviensa kanssa tai kommentoida muiden palvelussa olevien ajoneuvoja. Palveluun voi lisätä kuvia vaikkapa suoraan matkapuhelimesta, joten tilanteista tien päällä on mahdollista kertoa toisille reaaliaikaisesti.
Palvelun käyttäjä luo itselleen oman kuljettajaprofiilin, jossa hän voi esimerkiksi kertoa millaisia kuljetustehtäviä hän tekee, missä yrityksessä työskentelee ja millaisella kalustolla ajaa sekä lisätä kuvia. Kuljettajaprofiiliin kuuluu kuljettajan oma talli, johon hän voi lisätä tiedot ja kuvat kalustosta, jolla hän ajaa tai on ajanut. Tallin perusteella kuljettajan on helppo löytää muita palvelun jäseniä, jotka ajavat samantyyppisillä kuorma-autoilla.
Palvelun ydin on mielipiteiden ja tiedon jakaminen muiden kuljettajien kanssa ympäri maailman. Kuljettaja voi muun muassa liittyä itselleen tärkeisiin ryhmiin tai perustaa uusia, keskustella kiperistä tai kevyistä aiheista foorumilla, keskustella parhaillaan palvelussa olevien tuttavien kanssa, vastata ajankohtaisiin kysymyksiin sekä kommentoida toisten palveluun lähettämiä kuvia tai päivityksiä. Oli vuorokauden aika mikä tahansa, jossain päin maailmaan liikkuvat toiset kumipyörät, joten keskustelumahdollisuuksia löytyy aina.
”Toivomme, että Worldtrucker kasvaa eläväksi yhteisöksi, jossa vaihdetaan paljon mielipiteitä. Keskustellut aiheet kehittyvät ajan kuluessa kuljettajien tietopankiksi muun muassa tieolosuhteista, ruokapaikka- ja tekniikkavinkeistä. Kokeneempien kuljettajien antama tieto voi pelastaa tukalasta tilanteesta tai antaa kullanarvoista apua oli kyse vaikkapa tietulleista, viranomaismääräyksistä tai ajettavista kuorma-autoista itsestään,” sanoo Volvo Trucksin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Forsström.
Palveluun voit tutustua ja liittyä osoitteessa www.worldtrucker.com. Vierailija voi tehdä ”Tutustumiskierroksen” sivun alalaidasta tai alkaa suoraan tutkia palvelua.