Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Megarekat nostattavat huolta eduskunnassa

Valtion halu kasvattaa Suomen maanteillä liikkuvien raskaiden ajoneuvoyhdistelmien maksimipainoa ja -korkeutta aiheuttaa vastustusta eduskunnassa. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoksen puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd) tyrmää marraskuussa julki tulleen ministerityöryhmän esityksen täysin. Hänen mukaansa asiaa ei ole loppuun asti mietitty ja ”voi olla, että alkumietintäkin jäi kesken”.

Hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittinen työryhmä esitti viime marraskuussa, että rekkojen ja muiden ajoneuvoyhdistelmien maksimipaino kasvaisi nykyisestä 60 tonnista 76 tonniin ja sallittu korkeus kasvaisi 4,2 metristä 4,4 metriin.

Suurempi koko on Rajamäen mukaan kädenojennus metsäteollisuudelle, jota valtio näin hyvittelee ”rikkipäätösmokien” ja kasvavien päästömaksujen takia. Suurempi kalusto parantaisi kilpailukykyä.

”Kyllä tämä on Suomen metsäteollisuuden kuljetuskustannusten alentamiseen liittynyt ja osin rikkidirektiivipohjainen ratkaisu, jolla oli hyvää tarkoittava tavoite, mutta siihen ei otettu silloin riittävästi Liikenneviraston ja eri liikenneturvallisuusviranomaisten varoittavia ääniä huomioon”, sanoo Rajamäki.

Varoittavilla äänillä Rajamäki tarkoittaa laskelmia, joiden mukaan tieverkoston ja siltojen korjauksiin on varattava seuraavien 20 vuoden aikana vähintään 900 miljoonaa euroa, jotta isot megarekat voisivat niillä ajaa turvallisesti.

Rajamäen mukaan pääväylien varsilla on kymmenen siltaa, joita uudet ajoneuvoyhdistelmät eivät voisi käyttää. Myös rautatiesiltoja olisi korotettava parikymmentä senttiä ja kiertoteitä suunniteltava turvallisten reittien takaamiseksi.

Nelosen uutisissa vieraillut kansanedustaja Markku Rossi (kesk) arveli, että ilman tuntuvaa määrärahojen korotusta muutoksiin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Myös Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtaja Iiro Lehtonen suhtautuu kielteisesti valtion kaavailuihin raskaan liikenteen koon kasvattamiseksi.

”Muutoksella tarkoitetaan varmaan hyvää, mutta tässä päädytään ampumaan norsupyssyllä umpimähkään”, sanoo Lehtonen. Hänen mukaansa moni pieni kuljetusalan yrittäjä joutuu pulaan, jos isommat kuljetusliikkeet isompine ajoneuvoineen vievät leivän suusta. Uusien rekkojen hankinta kuorma-autoalalle olisi miljardi-investointi.

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaos jatkaa asian käsittelyä viikon kuluttua. Tuolloin ovat jaoksen kuultavana muun muassa VR:n ja Liikkuvan poliisin edustajat.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi