Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

HSL avaa maailman ensimmäisen kaikille avoimen joukkoliikenteen jälleenmyyntirajapinnan

Kuva: HSL

HSL on rakentamassa joukkoliikenteen kertalippujen avointa jälleenmyyntirajapintaa, josta kuka tahansa Suomesta tai ulkomailta voi hankkia kertalippuja jälleenmyyntiä varten.

Rajapinta aukeaa ensi vuonna osoitteessa sales-api.hsl.fi. HSL kutsuu samalla kaikkia liikennetoimijoita Suomessa ja ulkomailla kehittämään ja ideoimaan uusia liikennepalveluita rajapinnan päälle.

”Olemme rakentamassa erittäin innovatiivisen ja edistyksellisen digitaalisen jälleenmyyntirajapinnan. Tässä on vielä paljon työtä tehtävänä, mutta uskomme, että saamme monenlaisia yrityksiä ja innovatiivisia pilottihankkeita ideoimaan luovasti erilaisia lisäarvopalveluita rajapinnan päälle. Tavoitteenamme on myös aktiivisesti kontaktoida liikennealan toimijoita kotimaassa ja ulkomailla”, sanoo osastonjohtaja Mari Flink HSL:n asiakkuudet ja myynti -osastolta.

HSL:llä on vahvaa osaamista ja perinnettä avoimissa rajapinnoissa. Muun muassa erittäin suositussa Reittiopas-palvelussa on ollut avoimet rajapinnat käytössä jo 15 vuoden ajan. Avoimessa myyntirajapinnassa tietoturvallisuus ja liiketoimintariskien minimointi on kuitenkin kriittistä.

”Tietorajapintojen avaaminen on huomattavasti helpompaa verrattuna julkiseen myyntirajapintaan, jossa liikkuu isoja määriä rahaa ja transaktioita. Haluamme varmistaa sen, että rajapinnassa ei ole tietoturva- tai luottoriskejä. HSL-liikenteessä tehdään 370 miljoonaa matkaa vuodessa ja kymmeniä miljoonia myyntitransaktioita eli puhumme valtavista volyymeista”, osastonjohtaja Hannu Heikkinen HSL:n teknologiaratkaisut-osasto korostaa.

HSL:n rajapintaa tullaan kehittämään myös ensijulkaisun jälkeen.

HSL käynnistää samalla kaksivuotisen liikkumispalveluiden Idea Lab -ohjelman ja kutsuu ohjelmaan liikennealan markkinatoimijoita Suomesta ja ulkomailta. HSL:n Idea Lab -hankkeessa testataan liikkumispalveluiden toimintamalleja yhteistyössä.

”Olemme resursoimassa HSL:ään MaaS-projektia ja tiimiä, joka kehittää liikennepalveluita HSL-alueelle erilaisten pilottien kautta. Osana Idea Labia toteutetaan liikkumispalveluiden ideakilpailu, jonka ehdotuksista valitaan pilotoitavat kohteet. Ideat voivat käsitellä esimerkiksi fyysisiä liikkumispalveluja, lippu- ja markkinointiyhteistyötä, matkaketjujen yhdistely- ja välityspalveluita tai automaattisen liikenteen kokeiluja. Pilottien kokemukset arvioidaan ja niiden perusteella kehitetään HSL:n palvelutoimintaa edelleen”, asiakkuuksista ja myynnistä vastaava osastonjohtaja Mari Flink visioi.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi