Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Maailman suurin kiinteistönvälitysketju avasi toimiston Ouluun

RE/MAX hakee voimakasta kasvua ja sen tavoitteena on kattaa koko Suomi alueellisesti. Uuden toimiston avaaminen Ouluun on harkittu valinta ja toimisto vahvistaa RE/MAXin asemaa Pohjois-Suomessa.

RE/MAX Plaza avasi ovensa Oulussa joulukuun 2017 alussa. Toimisto sijaitsee keskeisellä paikalla osoitteessa Kirkkokatu 17. Franchising-yrittäjänä toimistossa toimii kokenut yrittäjä ja RE/MAX-kiinteistönvälittäjä Marjo Kauhanen.

”Olen ollut kiinteistönvälitysalalla vuodesta 2014 alkaen. Syksyllä 2016 aloitin helsinkiläisessä RE/MAX-toimistossa ja tämä talo on siitä alkaen tuntunut omalta. Ketjussamme on mukava ilmapiiri tehdä töitä ja välittäjä saa enemmän kuin muualla. Kun Ouluun loppukesästä 2017 etsittiin yrittäjää, en voinut olla hakematta tähän tehtävään”, Kauhanen kertoo. ”RE/MAXilla on monipuolista ja kansainvälistä koulutusta. Itse olen parhaillaan aloittamassa Uudiskohdemestari-koulutuksen, jonka antia odotan kovasti.”

Oulu on menossa kohti vahvaa kasvua

”Asuntokauppa on alueella piristynyt ja uudistuotantoa rakennetaan paljon eri puolille kaupunkia,” kertoo RE/MAX Plazan yrittäjä Marjo Kauhanen. Yli 200.000 oululaisen vahva markkina-alue palautuu myös maan sisäisen muuttoliikkeen osalta vahvan muuttovoiton tielle. Oulu on perinteisesti kasvanut syntyvyyden kautta, tullista tulevan muuton ollessa suhteellisesti pienempi kuin muissa vahvan kasvun kaupungeissa.

Asuntomarkkinoiden elpyminen ja kuluttajien luottamuksen vahvistuminen ovat omiaan vahvistamaan myös Ouluun suuntautuvaa uutta muuttoaaltoa. Oulun vetovoimaan vaikuttaa Oulun kaupungin onnistuneen tonttipolitiikan mahdollistama kohtuuhintaisten uusien asuntojen tuotanto. Tulevien vuosien vetovoimatekijän tullee muodostamaan Oulun muuttuminen joellisesti rakennetusta kaupungista aidoksi merenrantakaupungiksi, kunhan suistoalueen suunnittelu ja rakentaminen ottavat ensimmäiset kunnon askeleet. Rommakonselän muuttaminen Oulun ”sisämereksi”, Johteensalmen avaaminen veneväyläksi ja Oulun Manhattanin rakentaminen Hietasaareen muuttaisivat Oulun kertaheitolla houkuttelevammaksi suurkaupungiksi.

Käytettyjen kerrostaloasuntojen kauppoja tehtiin alueella tammikuussa 2018 lähes 50% enemmän kuin tammikuussa 2017. Myös asuntojen neliöhinnat ovat nousussa – käytetyissä kerrostalohuoneistoissa neliöhinnoissa oli nousua noin 7% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Aidosti suomalainen kansainvälinen kiinteistönvälitysketju

REMAX haluaa tarjota Oulun asuntomarkkinoille kansainvälistä palvelua ja luoda työpaikkoja Oulun nuorille, jotka haluavat mahdollisuuden edetä työurallaan myös kansainvälisesti.

RE/MAX on kansainvälinen maailman suurin kiinteistönvälitysketju ja maailman kahdeksanneksi suurin franchising-ketju. Suomessa RE/MAX on toiminut yli 10 vuotta. Nykyisten omistajien Pasi ja Petri Aallon hallussa RE/MAX Suomi on ollut viisi vuotta. Ketju on tuon viiden vuoden aikana kasvanut 100 hengen toimijasta yhdeksi Suomen suurimmista kiinteistönvälitysketjuista työllistäen nykyisin lähes 400 henkeä.

”Muutama esimerkki kansainvälisyydestämme on, että mikäli asiakkaamme haluaa esimerkiksi ostaa tai vuokrata asunnon ulkomailta, voimme auttaa häntä paikallisen RE/MAX toimiston kautta. Tarjoamme myös myynnissämme oleville asunnoille alan laajimman internetnäkyvyyden, sillä kaikki RE/MAXilla myynnissä olevat asunnot näkyvät suomalaisten asuntoportaalien lisäksi RE/MAXin kansainvälisillä nettisivuilla, jossa vierailee kuukausittain miljoonia asiakkaita”, sanoo RE/MAX Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto.

Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu / RE/MAX Suomi

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi