IKEA-lihapullista biokaasua kohta myös Raisiossa, Kuopiossa ja Tampereella
IKEA-tavaratalojen yhteyteen avautuu jälleen uusia kaasutankkausasemia. Tankkausasemilta voi tankata IKEA-ravintoloiden ruokahävikistä jalostettua biokaasua. Yhteistyö Gasumin kanssa on osa IKEA Suomen työtä kiertotalouden edistämiseksi. Viime vuonna Espoon ja Vantaan IKEA-tavaratalojen yhteyteen avatuilta asemilta tankatulla kaasulla on säästetty jo yli 600 tonnia hiilidioksidipäästöjä.
IKEA-tavaratalojen yhteyteen avataan jälleen uusia kaasutankkausasemia, joiden biokaasu jalostetaan IKEA-ravintoloiden ruokahävikistä. Tankkausasemat ovat IKEA Suomen yhteistyökumppani Gasumin, ja niillä voi tankata sekä maa- että biokaasua.
Ensimmäisenä vuorossa on Raision kaasutankkausasema. Aseman rakennustyöt alkavat alueella maaliskuun puolessa välissä ja asema avataan asiakkaille kesäkuussa. Tavoitteena on viettää kuluvan vuoden aikana myös Kuopion ja Tampereen asemien avajaisia. Jatkossa IKEA pystyy tarjoamaan yhä useammille asiakkaille vastuullisen tankkausvaihtoehdon, sillä Kuopioon ja Tampereelle on tarkoitus rakentaa asemat, jotka sopivat myös palvelemaan raskasta tieliikennettä.
Viime vuonna avattiin kaasutankkausasemat Espoon ja Vantaan IKEA-tavaratalojen yhteyteen. Asemat ovat saaneet erinomaisen vastaanoton, ja kuuluvat jo pääkaupunkiseudun suosituimpiin kaasutankkauspisteisiin. Yhteensä Espoon ja Vantaan asemilla tankatulla kaasulla on säästetty jo yli 600 tonnia hiilidioksidipäästöjä verrattuna bensiiniin.
”Kaasutankkausasemat ovat meille yksi keino edistää vastuullisempia arjen valintoja ja osa työtämme kiertotalouden edistämiseksi. Olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta ensimmäisistä asemista. Samalla, kun hyödynnämme IKEA-ravintoloista syntyvän ruokajätteen, panostamme jatkossakin myös ruokahävikin vähentämiseen”, kertoo Jessica Lehtinen, IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö.
Biokaasun liikennekäytöllä vähennetään polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia.