Kalajoen sataman liikenne- ja tavaravirrat kasvussa

Kalajoen satamayhtiö on toteuttanut lähimmän parin vuoden aikana kehitysprojekteja, jotka ovat vahvistaneet Perämeren suurimpiin kuuluvan sahatavaran vientisataman asemaa. Satama muuttui viime kesänä myös konttisatamaksi, kun se aiemmin tunnettiin lähinnä sahatavaran irtolastisatamana.
Teksti: Merja Maansalo
Kuvat: Kalajoen Satama Oy
Lisämetrejä laituriin
Tänä keväänä valmistuu laiturin 125 metrin jatko-osa.
− Jatko-osan rakentaminen on loppusuoralla. Se valmistuu suunnitellussa aikataulussa touko-kesäkuun vaihteessa. Meillä on pian yhteensä 550 metriä laituria lastauskäyttöön, Kalajoen Satama Oy:n kaupallinen johtaja Petri Nikupeteri sanoo.
Laiturin pidennys auttaa konttiliikenteen ja muun liikenteen yhteensovittamisessa, sillä laiturissa voi olla yhden sijaan kaksi isompaa alusta.
Hyvä spurtti
Investoinnit satamainfraan näkyvät positiivisina kasvulukuina. Viime vuonna aluksia kävi satamassa kaikkiaan 182.
− Alusmäärissä kasvua kirjattiin yli 40 aluksen verran ja liikenne kasvoi yli 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, Nikupeteri laskee.
Sataman tavaraliikenne ylti vuonna 2018 jo yli 600 000 tonniin. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli noin 150 000 tonnia. Myös alkuvuosi 2019 on tilastojen valossa lähtenyt lupaavasti käyntiin.
− Odotukset koko vuodelle ovat kovat. Uskomme, että puutavaraliikenne pysyy vahvana sekä vakaana. Myös tuontiliikenteen ja projektikuljetuksien osuuksien odotetaan lisääntyvän.
Frekvenssi tihentyi
Kalajoen sataman volyymien kasvu näkyy tihentyneenä konttiliikenteen frekvenssinä.
− Viime syksystä alkaen konttilaiva on käynyt kahden viikon välein, kun se liikenteen alkaessa 2018 kesäkuussa kävi hakemassa lastia kerran kuukaudessa.
Kalajoen satama on erikoistunut viennissä puutavarasatamaksi. Tuonnin puolella isoa osaa näyttelevät erilaiset agri-bulkit. Viennin osuus on noin 80 prosenttia.
Lisää varasto- ja kenttätilaa
Rahjan alueella sijaitseva satamaalue sai lisää varastointitilaa, kun Kalajoen kaupunki osti Ruukki Engineering Oy:n konepajakiinteistön sekä useita hehtaareita lisämaata. Kaupunki vuokrasi hallin ja maa-alueen omistamalleen satamayhtiölle, joka vastaa niiden jälleenvuokrauksesta. Hallissa on noin 9 000 neliötä ja tällä hetkellä yksi päävuokralainen, mutta sitä hyödynnetään lisäksi moniin eri asiakastarpeisiin.
− Kykenemme nyt tarjoamaan joustavasti halli- ja kenttätilaa uusille asiakkaille sekä lyhytaikaisiin tarpeisiin esimerkiksi projektilasteille. Hallin yhtenä etuna on, että se sijaitsee satama-altaan reunalla. Näin isojenkin kappaleiden lastaaminen ja purkaminen onnistuu suoraan sataman alueelta laivaan.
Positiivista palautetta
Satamayhtiö ja Kalajoen satamassa toimivat operaattorit ovat saaneet asiakkailta kiitosta satama-alueen ja sen palvelujen kehittämisestä.
− Esimerkiksi Rahjan Huolinta Oy toimii hyvin ja tehokkaasti. Yritys hankki viime vuonna Mantsinen lippulaivanosturi 300R:n, jollainen löytyy myös Vuosaaren satamasta. Lisäksi operaattori on investoinut konttikurottajaan, kontituslaitteeseen ja muuhun kalustoon.
Sataman toinen operaattori, Oy Blomberg Stevedoring Ab, on lisääntyneen liikenteensä vuoksi myös investoinut runsaasti uuteen kalustoon ja kehittänyt maapuolen toimintojansa yhdessä alihankkijansa Visuri & Paavolan kanssa.
− Me satamayhtiössä puolestamme kehitämme infraa sitä mukaa, kun toiminta ja asiakkaiden tarpeet sitä vaativat, Nikupeteri toteaa.
Artikkeli on julkaistu Kuljetus & Logistiikka -lehden numerossa 2 / 2019