Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Elite 85t – Jabran ensimmäinen täysin langaton kuuloke aktiivisella vastamelulla

Jabra tuo aktiivisen vastamelun täysin langattomiin kuulokkeisiinsa aivan uuden Elite 85t -mallin muodossa ja päivittämällä olemassaolevan Elite 75t -malliston tukemaan aktiivista vastamelua.

Elite 85t on varustettu Jabran kaikkien aikojen edistyksellisimmällä ja tehokkaimmalla aktiivisella vastamelulla kuulokkeiden kompaktista koosta ja muotoilusta tinkimättä. Tingitty ei ole myöskään puheluiden tai musiikin äänenlaadusta, vaan Elite 85t on yhdistelmä kaikkia ominaisuuksia, joita tämän päivän käyttäjä langattomilta kuulokkeiltaan odottaa.

Ensimmäistä kertaa Jabra mahdollistaa aktiivisen vastamelun myös jälkikäteen hankittavana lisäominaisuutena. Kaikki, jotka jo omistavat Elite 75t- tai Elite Active 75t -kuulokkeet, saavat päivitettyä kuulokkeensa vastamelumalleiksi Sound+ -sovelluksesta. Uusien Elite 75t -mallien ostajille vastamelu on päivitetty kuulokkeisiin valmiiksi.

Elite 85t ja Jabra Advanced ANC™

Aiemmin Elite-nappikuulokkeissa on ollut kuulokkeiden muotoilun aikaansaava passiivinen melunvaimennus, joka sulkee ympäristön äänet ulkopuolelle tiukan istuvuuden ansiosta. Aktiivinen vastamelu (Active Noice Cancelling, ANC) puolestaan tehdään digitaalisesti.

Elite-kuulokkeiden uusin jäsen Elite 85t on varustettu Jabra Advanced ANC™ -vastamelulla, joka on Jabran tavalliseen vastameluun verrattuna huomattavasti tehokkaampi. Uutuuskuulokkeet ovat markkinoiden pienimpiä ANC-kuulokkeita.

Puheluiden laadusta huolehtivat kuusi mikrofonia: kummassakin kuulokenapissa on kolme mikrofonia, yksi sisäpuolella ja kaksi ulkopuolella. Parannettu tuulisuojaus vaimentaa tuulen kohinaa ulkona ollessa. Jabra Advanced ANC™ on joustava ratkaisu, jota voi säätää portaattomasti täydellisestä vastamelusta täydelliseen HearThrough’hun – näin kuulokkeet toimivat ihanteellisesti kaikenlaisissa ympäristöissä.

Puoliavoin rakenne

Jabra Elite 85t -kuulokkeiden 12-milliset kaiutinelementit tuottavat ison äänen ja vahvan basson. Kuulokkeiden puoliavoin rakenne vähentää painetta korvassa ja tuntuu miellyttävältä. Geelipehmusteet on muotoiltu ovaalimmaksi, mikä saa kuulokenapit istumaan tiiviimmin korvissa. Niinpä Elite 85t -nappeja ei tarvitse työntää kovin syvälle korvaan, vaan kuulokkeet istuvat napakasti ja mukavasti ilmankin.

Elite 85t:n akunkesto on 5,5 h vastamelu päällä, ja latauskotelosta saa lisää soittoaikaa 25 h tai 31 h ilman vastamelua.

Elite 75t -kuulokkeissa aktiivinen vastamelu nyt standardina

Palkittu Elite 75t – sekä Active-malli että tavallinen – on puheluiden ja musiikin loistavan äänenlaadun sekä kiitetyn istuvuutensa puolesta ennallaan, mutta nyt kuulokkeisiin on saatavilla myös aktiivinen vastamelu, jota voi pitää päällä musiikkia tai muuta mediaa kuunnellessa.

Käyttäjille ilmaiseksi tarjottava vastamelupäivitys on Jabran insinööriosaamisen ja Qualcommin teknologian ansiota. Elite 75t -mallistossa jo aiemmin käytetyn erinomaisen digitaalisen signaalinkäsittelyn ja vastameluosaamisen avulla vastamelu on saatu tuotua ensimmäistä kertaa jo olemassa olevaan kuulokemallistoon.

Kaikissa lokakuusta 2020 eteenpäin ostetuissa Jabra Elite 75t -malliston kuulokkeissa on aktiivinen vastamelu valmiina – eivätkä mallit maksa tämän vuoksi yhtään sen enempää kuin nytkään. Aiemmin kuulokkeet hankkineet saavan ominaisuuden käyttöönsä sovelluksesta.

Elite 75t -vastamelumalleissa on edelleen IP55- tai IP57-luokituksen mukainen suojaus sekä kahden vuoden takuu. Vastamelu päällä akunkesto on 5,5 h (kaikkiaan 24 h latauskotelon kanssa) ja ilman vastamelua sama 7,5 h (kaikkiaan 28 h latauskotelon kanssa) kuin ennenkin.

Jabra Elite 85t lyhyesti:

  • Kompakti muotoilu ja ovaalit EarGels-silikonipehmusteet varmistavat tiiviin ja mukavan istuvuuden.  
  • Vastamelusirun ansiosta vastamelu poistaa entistä tehokkaammin ympäristön ääniä.
  • 6 mikrofonin puheluteknologian ja tuulisuojauksen ansiosta puhelut toistuvat selkeinä myös ulkona ollessa.   
  • Vastamelu hyödyntää 4 mikrofonia kuulokkeiden sisällä ja ulkopuolella.
  • 12-milliset kaiutinelementit tuottavat ison äänen ja vahvan basson.
  • Puoliavoin rakenne tuntuu miellyttävältä ja mahdollistaa ympäristön äänten kuulemisen luontaisesti.  
  • Vastamelu on säädettävissä portaattomasti täydestä vastamelusta täyteen HearThrough’hun.
  • IPX4-luokitus ja 2 vuoden takuu  pölyä ja vettä vastaan (Sound+ -sovelluksessa rekisteröityneille käyttäjille)
  • Akku kestää 5,5 h yhdellä latauksella ja latauskotelon kanssa 25 h vastamelun ollessa päällä. Ilman vastamelua akunkesto on yhdellä latauksella 7,5 h ja kokonaisuutena 31 h.  
  • Qi-sertifikaatti mahdollistaa langattoman latauksen, kuulokkeet ovat yhteensopivat kaikkien Qi-sertifioitujen latureiden kanssa.
  • Sound+ -sovelluksen taajuuskorjaimella äänen saa säädettyä itselle mieluisaksi esimerkiksi basson vahvuutta lisäämällä tai heikentämällä.
  • Toimii puheavustajien – Alexa, Siri® ja Google Assistant™ – kanssa.
  • MyControls-ominaisuudella saa määriteltyä nappien toiminnot ja Jabra MySound säätää äänen käyttäjän kuulolle sopivaksi.

Jabra Elite 85t on saatavilla marraskuussa 2020 (ennakkotilattavissa Gigantista viikolla 41), suositushinta 249,99 €.

Värivaihtoehdot ovat Titanium/Black (saatavilla marraskuussa 2020), Gold/Beige, Copper/Black, Black ja Grey (saatavilla tammikuussa 2021).

Lue lisää: www.jabra.com/elite85t

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi