Lennot Lappeenrantaan alkavat jälleen rajoitusten purkamisen myötä – lentoasemalla noudatetaan viranomaisten ohjeita
Valtioneuvosto ilmoitti 23.6. matkustusrajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Matkustusrajoituksista voidaan luopua 13.7. alkaen Suomen ja sellaisten maiden välillä, joiden COVID-19 tauti-ilmaantuvuus on enintään 8 uutta tautitapausta 100 000 henkilöä kohden edellisen 14 vuorokauden aikana.
Valtioneuvoston mukaan tämän hetkisen tilanteen perusteella rajoituksista voitaisiin luopua seuraavien Schengen-maiden osalta: Saksa, Italia, Itävalta, Kreikka, Sveitsi, Slovenia, Unkari ja Liechtenstein. Valtioneuvosto tekee vielä arvion Schengen ja EU-maiden kokonaistilanteesta 10.7. mennessä.
Tällä hetkellä rajan ylitys on mahdollista tietyin ehdoin, joista löytyy lisätietoa Rajavartiolaitoksen verkkosivustolta.
Kansainvälinen lentoliikenne on ollut sallittua jo 15.6. alkaen kaikille Suomen lentoasemille.
Lappeenrannan lentoasema on seurannut koronatilanteen kehittymistä tiiviissä yhteistyössä eri viranomaistahojen kanssa ja noudattanut kaikilta osin kansainvälisiä ja kansallisia ohjeistuksia.
Lentoaseman toimitusjohtaja Eija Joro kertoo, että matkustusrajoitusten purkamista ja lentoliikenteen käynnistämistä varten viranomaiset ovat määritelleet lentoasemien toimintaa koskevan kattavan ohjeistuksen, jota myös Lappeenrannassa tullaan noudattamaan lentojen käynnistyessä.
– Nyt kun hallitus ilmoitti matkustusrajoitusten purkamisesta, myös lentoliikenteen jatkon suunnittelu etenee ja lentoliikenne Lappeenrantaan palautuu asteittain.
– Lentoyhtiön suunnitelmien mukaan ensimmäiset lennot Milanon Bergamosta alkavat heinäkuussa. Bergamon kautta pääsee myös useisiin muihin kohteisiin Euroopassa ja samalla useista kymmenistä Euroopan kaupungeista on hyvät yhteydet vastaavasti Bergamon kautta tänne meille Saimaan alueelle.
Muut reitit Berliinistä, Wienistä ja Budapestistä ovat alkamassa lokakuun lopussa. Lennot ovat varattavissa Ryanairin nettisivuilla.
Matkustajien liikkumista ja turvavälien noudattamista ohjataan Lappeenrannan lentoasemalla matkustajamäärien mukaisesti erityisjärjestelyin.
– Myös erilaisten suojavälineiden käyttöä lisätään sekä hygieniaa ja siivousta tehostetaan entisestään. Lisäksi pyydämme matkustajia varautumaan omien maskien käyttämiseen lentoaseman tiloissa sekä myös lennoilla. Ryanair edellyttää matkustajilta maskien käyttöä lentojen aikana. Lentoasemalla on myynnissä maskeja sekä käsidesiä.
Lentoasema teki jo kevättalvella tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa turvallisen matkailun eteen. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhulan mukaan ennen matkailurajoitusten käyttöönottoa Etelä-Karjalaan ei tiettävästi saapunut paikallisen lentomatkailun kautta yhtään henkilöä, jolla olisi ollut koronavirustartunta.
Lentoasema on nykyisen tilanteen huomioiden jatkanut viranomaisyhteistyötä ja valmistellut uusia toimintaohjeita yhteistyössä Eksoten ja muiden viranomaisten kanssa.
– Uskomme lentoasemalla, että toimintaohjeiden ja kentällä sekä lennoilla käytössä olevien toimenpiteiden ansiosta lentomatkailuun liittyvät mahdolliset koronariskit pysyvät hallinnassa. Tarkkailemme tilannetta ja viranomaisten arvioita ja ohjeistuksia aktiivisesti. Teemme tarvittaessa muutoksia lentoaseman toimintaan, Eija Joro sanoo.
Saimaan alueelle saapuvat matkailijat edistävät matkailuyrittäjien toimintaa
Lappeenrannan lentoaseman matkustajamäärät olivat nopeassa kasvussa ennen koronatilanteen aiheuttamaa pysähdystä. Saimaan lentoasema säätiön toimitusjohtaja Markus Lankisen mukaan korona ja sen vuoksi käyttöön otetut rajoitukset aiheuttivat matkailu- ja palvelusektorille merkittävän iskun.
– Viranomaisten arvioiden mukaan tautitilanne koko Euroopassa on kuitenkin nyt helpottumassa ja kansainvälinen matkailu voidaan siten käynnistää toimintaohjeita noudattamalla turvallisesti. Toivottavasti myös Suomi voi arvioida laajempaa matkustusrajoitusten turvallista purkua Suomeen saapuvien matkailijoiden osalta pian.
– Lentomatkailun avaaminen voi tuoda erittäin tarpeellisen liikevaihtomahdollisuuden myös Saimaan alueen matkailuyrittäjille, varsinkin kun Venäjän raja arvioiden mukaan pysyy edelleen suljettuna.
Lankinen uskoo, että viime vuosiin nähden suurempi määrä Italian matkailijoita voi saapua turvallisesti lomailemaan Saimaan rannalle, kun Suomen rajoituksia puretaan.
– Italialaiset olivat kohdemaiden asukkaista suurin Lappeenrannan lentokenttää käyttäneistä asiakkaista. TAK Oy:n haastatteluselvityksen perusteella 10 % kentän Bergamo-lentojen asiakkaista tuli Italiasta. Italian varsinaisen lomakuukauden elokuun 2019 aikana italialaisten osuus matkustajista oli tätä selvästi suurempi.