Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Autoveromuutos kiritti täyssähköautojen rekisteröinnit ennätykseen

­Koronapandemian aiheuttaman taantuman jälkeinen nopea talouskasvu on luonut komponentti- ja raaka-ainepulan, jonka aiheuttamat toimitusviiveet supistavat ensirekisteröintejä. Puolijohdekomponenttien lisäksi pulaa on monista metalleista ja teollisuuden perusraaka-aineista. Uusien autojen tuotantoa on jouduttu leikkaamaan, vaikka kysyntä onkin jo pitkälti toipunut koronan aiheuttamasta taantumasta. Toimitusviiveiden ennakoidaan jarruttavan rekisteröintejä vielä talven yli koko Euroopassa.

Uusia henkilöautoja on tammi-lokakuussa ensirekisteröity 85 275, joka on 5,4 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lokakuussa rekisteröitiin 6 611 uutta henkilöautoa, joka jää 11,9 prosenttia viime vuoden lokakuun lukemasta.

”Puolijohteiden heikentynyt saatavuus ja ongelmat toimitusketjuissa näkyvät autoteollisuudessa globaalisti. EU:ssa ensirekisteröitiin syyskuussa yli viidennes vähemmän autoja kuin vuoden 2020 syyskuussa. Syyskuun 2021 lukema oli pienin syyskuun rekisteröintimäärä EU-alueella yli 25 vuoteen – viimeksi rekisteröinnit ovat jääneet näin matalaksi vuonna 1995. Komponenttipulan ennakoidaan lieventyvän ensi vuoden alkupuolella”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Pakettiautoja on ensirekisteröity lokakuun loppuun mennessä 11 036, joka on 5,8 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lokakuussa ensirekisteröitiin 943 uutta pakettiautoa, mikä on 22,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 2 990, joka on 6 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Kuorma-autojen rekisteröinnit jäivät lokakuussa 15,7 prosenttia viime vuoden lokakuun lukemia alemmas. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 778, joka on 9,1 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 187, joka 2,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin lokakuussa 193, eli 7,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Alkuvuoden aikana on rekisteröity yhteensä 2 025 raskasta kuorma-autoa, mikä on 5,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Tammi-lokakuussa on ensirekisteröity yhteensä 345 uutta linja-autoa. Määrä on 37 prosenttia suurempi kuin viime vuoden tammi-lokakuussa, jolloin koronatilanne vähensi linja-autojen kysyntää rajusti. Linja-autojen alkuvuoden rekisteröinnit ovat noin 17 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella.

Autoveron poistuminen nosti täyssähköautojen kysynnän lokakuussa ennätyslukemiin

Täyssähköautojen rekisteröinnit kasvoivat selvästi lokakuussa, sillä hallituksen budjettiriihessään tekemän linjauksen mukaisesti täyssähköautojen autovero poistuu lokakuun alusta alkaen. Täyssähköautoja ensirekisteröitiin ennätyksellisen paljon, yhteensä 1 193. Lokakuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista peräti 38 prosenttia oli ladattavia – ladattavien hybridien osuus oli 20 prosenttia ja täyssähköautojen 18 prosenttia. Koko vuonna ladattavien autojen osuus ensirekisteröinneistä on ollut lähes 30 prosenttia. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista täyssähköautoja on ollut 8,9 prosenttia.

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä kasvoi lokakuussa ensimmäisen kerran yli 15 prosenttiin. Autoveron poistuminen laskenut sähköautojen hintaa ja lisännyt niiden kysyntää. Lisäksi jonkin verran ensirekisteröintejä siirtyi syyskuulta lokakuulle. Loppuvuoden aikana ladattavien autojen osuuden arvioidaan hieman tasaantuvan lokakuun lukemista.

Myös sähköpakettiautojen osuus kasvoi lokakuussa jo 5,1 prosenttiin rekisteröinneistä, kun osuus oli tammi-syyskuussa noin 2,1 prosenttia.

Käytettyjen henkilöautojen kauppa oli lokakuussa verkkaista

Lokakuu oli normaalia hiljaisempaa aikaa myös käytettyjen henkilöautojen kaupassa. Käytettyjä autoja myytiin lokakuussa 55 601, joka on 4,8 prosenttia vähemmän kuin viiden viime vuoden lokakuun keskimääräinen lukema. Tammi-lokakuussa käytettyä autoja on myyty yhteensä noin 546 000, joka on noin 0,3 prosenttia viime vuotta vähemmän.

”Autoliikkeiden osuus käytettyjen autojen kaupasta on noin puolet. Autoliikkeiden kautta kulkee erityisesti nuorimpia alle 6 vuoden ikäisiä käytettyjä autoja. Uudempien vaihtoautojen kysyntä on ollut vireää. Autoliikkeistä myytyjen käytettyjen autojen määrä on tänä vuonna yli 4 prosentin kasvussa viime vuoteen nähden”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi