Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Mercedes-Benz nopeuttaa mallistonsa sähköistämistä, Daimler jakautuu kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi ennen vuoden loppua

”Vuosi 2020 oli Daimlerille haastavin koko sinä aikana, kun olen toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Selvitimme pandemia-ajan stressitestin kuitenkin kirkkaasti, toteutimme välttämättömät tehostamistoimenpiteet ja veimme ne käytäntöön tehdäksemme yhtiöstä entistä kriisikestävämmän. Muutimme myös strategiaamme entistä kestävämmäksi ja ilmastomyönteisemmäksi.

Kestävän liiketoimintastrategiamme on löydettävä tasapaino ympäristönsuojelun, sosiaalisen kestävyyden ja taloudellisten tavoitteidemme välillä”, Daimler AG:n hallituksen puheenjohtaja Manfred Bischoff määritteli virtuaalisessa yhtiökokouksessa keskiviikkona.

Daimler ja Mercedes-Benz nopeuttavat sähköistä siirtymää

Mercedes-Benz kiihdyttää sähköautovalmistusta merkittävästi vuoden 2021 aikana. Pian Suomessakin esiteltävän EQA:n jälkeen seuraavat EQS (WLTP-toimintamatka jopa 770 kilometriä), EQB sekä EQE. Mercedes-Benz Vans esittelee vuoden aikana konseptimallit täyssähköisestä Citanista ja T-sarjasta.

Daimler Trucks & Buses tuo syksyllä sarjatuotantoon eActros-kuorma-auton, jonka toimintamatka latauksella on yli 200 kilometriä. Vastaava pitkän matkan versio eActros LongHaul esitellään vuonna 2024. Autolla saavutetaan noin 500 kilometrin toimintamatka. Vuosikymmenen toisella puoliskolla alkaa myös polttokennokäyttöisten vetykuorma-autojen valmistus. Linja-autoista saatavana ovat jo sähköiset eCitaro ja sen nivelbussiversio.

”Daimlerilla on jo autoteollisuuden laajin sähköautomallisto – kompakteista kaupunkiautoista raskaisiin kuorma-autoihin saakka. Se ei meille kuitenkaan riitä, vaan haluamme kiihdyttää mallistojemme sähköistämistä. Lähes kaksi vuotta sitten esittelimme Ambition2039-strategian, jonka mukaisesti haluamme malleistamme CO2-neutraaleja. Nyt päämääränä on saavuttaa tavoite jo aikaisemmin, Daimlerin pääjohtaja Ola Källenius linjaa.

Autoilun sähköistyminen edellyttää myös mittavia investointeja latausinfrastruktuuriin. Eurooppa tarvitsee jopa kolme miljoonaa sähköauton latauspistettä vielä tällä vuosikymmenellä. ”Meillä ei ole vielä edes kymmenesosaa niistä. Latauspisteiden rakentamista on nopeutettava, ja Daimler on mukana osana autoteollisuuden pyrkimyksiä. Aiomme esimerkiksi laajentaa Ionity-latausverkostoa”, Källenius lupaa.

Daimlerin jakautuminen kahteen yhtiöön etenee

Daimlerin johtokunta ja yhtiön hallitus päättivät helmikuussa käynnistää Projekti Focuksen, jonka tavoitteena on yhtiön jakaminen kahtia. Daimler Truck irtautuu itsenäiseksi yhtiöksi ja se listautuu Frankfurtin pörssiin ennen vuoden loppua. Yhtiön merkittävä osake-enemmistö siirtyy Daimlerin nykyisille osakkeenomistajille. ”Luomme edellytykset kahdelle taloudellisesti merkittävälle yritykselle ja työpaikkojen pysyvyydelle pitkällä tähtäimellä. Autoteollisuudessa käynnissä oleva muutos vaatii enemmän kuin koskaan nopeaa reagointikykyä ja jakamatonta keskittymiskykyä innovointiin”, Daimlerin hallituksen puheenjohtaja Manfred Bischoff huomauttaa. Jakautumisen yhteydessä nykyään pörssinoteeratun Daimlerin nimi vaihtuu Mercedes-Benziksi. Uusi yhtiöjärjestys on määrä vahvistaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa ensi syksynä.

Keskiviikkoinen yhtiökokous päätti yhden aikakauden Daimlerin historiassa, kun Manfred Bischoff luopui puheenjohtajuudesta 14 vuoden jälkeen. Häntä seuraa tehtävässä Bernd Pischetsrieder.

Vuonna 2020 virinnyt myötätuuli jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Daimlerin johtokunta ja hallitus ehdottavat vuodelta 2020 jaettavan osingon määräksi 1,35 euroa (2019: 0,90 €). Osinkoa jaettaisiin näin yhteensä 1,4 miljardia euroa (2019: 1 mrd. €). Ehdotus heijastelee Daimlerin odotettua parempaa menestystä vuonna 2020. Vaikka myynti laski 15 prosenttia 2,8 miljoonaan ajoneuvoon ja liikevaihto 11 prosenttia 154,3 miljardiin euroon, voitto kasvoi 4 miljardiin euroon edellisvuoden 2,7 miljardista eurosta.

Loppuvuoden 2020 aika virinnyt myötätuuli on kantanut Daimleria myös vuoden 2021 alkuneljänneksen aikana. Yhtiö ennakoi myynnin, liikevaihdon ja liikevoiton nousevan tänä vuonna merkittävästi korkeammiksi kuin viime vuonna. Mercedes-Benzin henkilö- ja pakettiautojen kysyntää piristävät erityisesti Kiinan automarkkinat ja Daimlerin vahva tuotevalikoima.

  • Daimlerilla on autoalan laajin sähköajoneuvojen mallisto kompaktiautoista raskaisiin kuorma-autoihin saakka
  • Yhtiö kiihdyttää muuntautumistaan CO2-neutraaliksi Ambition2039 -strategian mukaisesti
  • Daimlerin jakautumisen valmistelu kahdeksi itsenäiseksi yhtiöksi edistyy
  • Yhtiö läpäisi pandemia-ajan stressitestin ja teki viime vuonna odotettua paremman tuloksen
  • Hallituksen puheenjohtaja vaihtuu: Bernd Pischetsrieder seuraa Manfred Bischoffia
  • Autoalan positiivinen vire jatkunut vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä
FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi