Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Nämä viisi teosta nähdään Tampereen taideratikassa – Yleisöäänestyksessä saatiin yli 17000 ääntä

Tampereen taideratikan teokset on valittu yleisöäänestyksellä. Yleisö pääsi valitsemaan viisi taideteosta toteutettavaksi taideratikan kylkiin. Äänestyksessä saatiin peräti 17391 ääntä. Ensimmäinen teos nähdään Tampereen katukuvassa joulukuussa.

Tampereen taideratikan teosten suunnitteluun järjestettiin kesällä avoin suunnittelukilpailu, johon osallistui sata ehdokasta. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta kymmenen teosta, jotka pääsivät yleisöäänestykseen. Äänestys oli käynnissä Tampereen Ratikan verkkosivuilla viikon ajan, 20.-27. syyskuuta. Eniten ääniä saivat seuraavat teokset:

1. Mari Hyde, The Glow, 4334 ääntä
2. Milla Vuorela, 151 matkustajaa, 3372 ääntä
3. Juliana Hyrri, Paratiisiratikka, 2837 ääntä
4. Teemu Raudaskoski, Värivirta, 2043 ääntä
5. Tomi Ivalo, Matkalla järvien välissä, 1165 ääntä

Yleisön ylivoimaiseksi suosikiksi nousi Mari Hyden ”The Glow”-teos, joka sai melkein tuhat ääntä enemmän kuin kakkoseksi sijoittunut ehdotus. 

– Osallistuin taideratikan suunnittelukilpailuun, koska aihe oli mielenkiintoinen ja sain idean heijastavan pinnan hyödyntämisestä heti suunnittelutyön alussa. Voitto tuntuu aivan mahtavalta ja odotan innolla näkeväni teokseni livenä. Toivottavasti se heijastaa hehkua ympärilleen ja ihmisten mieliin, Mari Hyde iloitsee.

– Tampereen Ratikan taideohjelma on mielestäni hieno asia, sillä taiteen tuominen osaksi kaupunkikuvaa tekee ympäristöstä kiinnostavan ja persoonallisen, sekä luo sille lisäarvoa, Hyde jatkaa.

Voittajateos nähdään taideratikan kyljissä joulukuussa ja teokset vaihtuvat puolivuosittain kevääseen 2024 saakka. Yleisöäänestyksen voittaja saa 5000 € suuruisen palkintosumman ja 2.-5. sijalle tulleet saavat 3500 € suuruiset palkintosummat.

– Ratikan kasvavat matkustajamäärät kertovat, että liikennöinnin aloitus on saanut positiivisen vastaanoton. Olemme erittäin iloisia siitä, että ihmiset suhtautuvat myös taideratikkaan innostuneesti ja saimme näin ison äänimäärän yleisöäänestyksessä. Kiitos sekä kaikille äänestäjille sekä ehdotuksensa lähettäneille. Saamme Tampereen katukuvaan todella näyttäviä katseenvangitsijoita, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö toteaa.

Faktaa voittajasta ja teoksista

1. Mari Hyde, The Glow


– Syntynyt Tampereella
– Kahden lapsen äiti
– Koulutus: Taiteen maisteri
– Työpaikka: Graafinen suunnittelija Nokian Renkaiden globaalissa markkinoinnissa
– Mari kertoo: ”Taide on aina kiinnostanut minua sekä kokijan että tekemisen näkökulmasta.”

The Glow-teos: 

Kilpailuehdotukseni nimeltä ”THE GLOW” on taianomainen satumaailma, joka tuo iloa ja valoa etenkin Suomen pimeisiin kuukausiin. Idea perustuu heijastavan teippaustarran käyttöön kuvituksen valkoisissa linjoissa. Teippauksen tausta on tumma ja hahmot kirkkaan sinisen ja turkoosin sävyisiä linjapiirroksia. Keskiössä kulkee heijastava linja, joka herättää hahmot henkiin valojen osuessa niihin – luoden hehkua ympärilleen.

Mari Hyde, The Glow

2. Milla Vuorela, 151 matkustajaa


Kissaratikka! Koska miksei? Alkuvuodesta piirsin paljon kissojaryhmiä jotta saisin puhelimeeni haluamani taustakuvan. Nähdessäni ilmoituksen taideratikkakilpailusta, mietin että olisihan samalla idealla toteutettu kissaratikka yksinkertaisesti hieno. Kissat ovat piirretty perinteisesti paperille, jonka jälkeen työ on tietokoneella hiottu ratikan kylkiin sopiviksi.

Ratikan kyljet tulisivat olemaan identtiset, toisen puolen mainostila on huomioitu siten että mainosten täyttäessä tilan, kissoja ei jäisi puoliksi pilkottelemaan mainosten alta. Työssä on myös huomioitu ratikan saumoja sekä valaistuksia. Kissateippaukset on suunniteltu ajatuksella, että taustavärinä toimisi ratikan oma punainen väri.

Yhdellä sivulla on 151 kissaa (Mikäli renkaiden edessä oleviin osioihin ei teippauksia tule, jäävät pikkukissat pois, joten kissoja olisikin vain 134 ja mainospuolella vain 123, mutta yhteensä 257 kissaa luulisi silti olevan ihan kiitettävästi), joista jokainen voi halutessaan bongata vaikka sen hetkisen tunnetilansa. Paljon kissoja ja paljon erilaisia tunteita!

Milla Vuorela, 151 matkustajaa

3. Juliana Hyrri, Paratiisiratikka


Toteutin ”Paratiisiratikan” maalausteni pohjalta digitaalisena kollaasina. Amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Olen ajatellut värimaailman palvelevan hienovaraisesti Suomen kaikkien eri vuodenaikojen luonteita. Valtaosa kuvamateriassa hyödyntämistäni maalauksista oli nähtävillä loppukesästä 2020 ensimmäisessä Tampereen taidenäyttelyssäni Galleria Rajatilassa.

Juliana Hyrri, Paratiisiratikka

4. Teemu Raudaskoski, Värivirta


Teos on nimeltään ”Värivirta” ja se on kunnioitus Tampereen Ratikalle ja Tammerkoskelle. Teoksessa puolet ovat erilaiset, mutta tarvittaessa voidaan käyttää vain toista kummallakin puolen.

4. Teemu Raudaskoski, Värivirta

5. Tomi Ivalo, Matkalla järvien välissä


Tampere syntyi Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle, jossa ratikkakin nyt kulkee. Järvet symboloivat Tampereen menneisyyttä ja tulevaisuutta. Niiden henkinen merkitys tamperelaisille kasvaa koko ajan.

Teippauksessa kohdeiden tarkat sijainnit voi suunnitella vasta kun ratikan pintamuotoa tarkastelee läheltä. Sponsori-logoille jää tilaa.

Tomi Ivalo, Matkalla järvien välissä

Taideratikan yhteistyökumppaniksi on vielä mahdollista päästä

Tampereen Ratikalla on avoinna taideratikan yhteistyökumppanihaku. Kumppaniyritykset saavat pitkäaikaista näkyvyyttä taideratikan ulkopinnan teippauksessa, sisätilan diginäytöillä sekä Tampereen Ratikan digitaalisissa kanavissa.

Yhteistyökumppaneiksi on tällä hetkellä jo valittu Lumme Energia ja Tampereen seudun osuuspankki, jotka osallistuivat myös teosten valintaraatiin.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi