Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

ABAX on investoinut yli miljoonan seuraavan sukupolven käyttöliittymään

ABAX julkaisee uuden seuraavan sukupolven käyttöliittymän, jolla varmistetaan erinomainen toiminnallisuus myös tulevaisuudessa. Uutta käyttöliittymää voidaan pitää merkittävänä investointina teknologiaan.

Miljoonainvestointi

Viimeisen kolmen vuoden aikana ABAX on palkannut 25 uutta teknistä kehittäjää ja investoinut yli miljoona euroa uuden käyttöliittymän kehittämiseksi. ABAXin teknologiajohtaja Paul Walsh kertoo että investointi on tehty puhtaasti asiakkaiden käyttökokemuksen parantamiseksi.

“Olemme sitoutuneet tuottamaan asiakkaille parhaan mahdollisen käyttökokemuksen, ratkaisemaan asiakkaiden konkreettisia ongelmia ja tarjoamaan heille todellista lisäarvoa. Investoimalla uuteen teknologiaan tuemme yrityksemme olemassa olevaa strategiaa.”

Uusi ekosysteemi tuottaa ABAXin asiakkaille lisäarvoa

Intuitiivinen ja käyttäjäystävällinen käyttöliittymä parantaa huomattavasti asiakaskokemusta sekä palvelun käytettävyyttä. Uusi käyttöliittymä mahdollistaa myös sen, että ABAX pystyy jatkossakin kehittämään entistä parempia palveluita asiakkailleen. 

“Useimmat asiakkaamme työskentelevät toimiston ulkopuolella liikkuvassa työssä. Heillä ei ole aikaa vertailla tulevaisuuden teknologiaan liittyviä ratkaisuja päivittäisten työtehtävien lomassa.  Autamme asiakkaitamme hyödyntämään heidän olemassa olevaa dataa entistä tehokkaammin, jolloin asiakas voi saada kustannussäästöjä tai vaikkapa vähentää kalustonsa CO2-päästöjä”, kertoo ABAXin tuotepäällikkö Stig Fossum.

Rakennettu tulevaisuutta ajatellen

Uuden käyttöliittymän arkkitehtuuri mahdollistaa järjestelmän helpomman ylläpidon, luo edellytykset tulevaisuuden kasvulle ja on osa ABAXin kasvustrategiaa. Uusi käyttöliittymä on yksi monista uudistuksista, joilla ABAX pyrkii parantamaan ja laajentamaan tulevaisuudessa palvelujaan.

abax.com/fi

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi