Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Ensimmäisen vuosineljänneksen rekisteröinnit jäivät lähes kolmanneksen pitkän aikavälin tasostaan

Koronapandemian käynnistämä ja Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan kiihdyttämä komponenttipula sekä raaka-aineiden ja energian hintojen nousu heikentävät uusien autojen saatavuutta. Toimitusketjut eivät ole vielä toipuneet pandemian jäljiltä ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut esille monia uusia haavoittuvuuksia, jotka jarruttavat myös autoteollisuutta.

Maaliskuussa rekisteröitiin yhteensä 7 536 uutta henkilöautoa, mikä on 27,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 21 725, joka on 22,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Vuoden ensimmäinen kvartaali on ollut monella tapaa poikkeuksellinen – henkilöautojen ensirekisteröintien määrä ei ole vielä kertaakaan 2000-luvulla ollut näin pieni ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Vastaavasti uusien autojen tilauskannat ovat kasvaneet ennätyksellisen korkeaksi tuotannon ongelmien takia.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin maaliskuussa 1 046, joka on 27,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 2 988, joka on 20,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin maaliskuussa 260, joka jää 28,2 prosenttia viime vuoden maaliskuun lukemasta. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana jääneet noin 10,5 prosenttia viime vuoden lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 640, joka on 1,1 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

Myös käytettyjen henkilöautojen kauppa on alkuvuoden aikana ollut viime vuotta verkkaisempaa. Käytettyjen autojen myynti on vähentynyt noin 9 prosentilla viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Autoliikkeiden kautta myytyjen käytettyjen autojen kauppa on vuoden ensimmäisten kuukausien aikana ollut noin 4 prosenttia viime vuotta verkkaisempaa.

Täyssähköautojen hankintatuelle on suuri kysyntä

Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana rekisteröidyistä henkilöautoista 20,4 prosenttia on ollut ladattavia hybridejä ja 14,0 prosenttia täyssähköautoja. Ladattavien hybridien osuus on pysynyt samana kuin viime vuonna, mutta täyssähköautojen osuus kasvanut 3,7 prosenttiyksiköllä. Ladattavien autojen osuus rekisteröinneistä on kasvanut jo lähes 35 prosenttiin. Muiden ei-ladattavien hybridivoimalinjojen osuus on kasvanut noin kolmannekseen.

Alkuvuoden tilastojen perusteella täyssähköautojen kysyntä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, suhteellisesti eniten yli 50-vuotiaiden ostajien ryhmässä.

Lähes puolet tänä vuonna ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista on ollut ladattavia. Työsuhdekäyttöön hankituissa autoissa ladattavien hybridien osuus on tänä vuonna kasvanut noin 30 prosenttiin ja täyssähköautojen 17 prosenttiin. Yritysautoissa täyssähköautojen kysyntää on lisännyt viime vuoden alussa voimaan tullut auton verotusarvosta tehtävä laskennallinen alennus, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

Täyssähköisen henkilöauton hankintaan voi saada tänäkin vuonna 2 000 euron hankintatuen. Hankintatukea myönnetään vain yksityishenkilöille ja rajoituksena on, että auton kokonaishinta on enimmillään 50 000 euroa. Tukea haetaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista. Tukihakemus suositellaan tehtäväksi heti, kun auto on tilattu. Autoala on arvioinut, että henkilöautojen hankintatuelle varattu noin 7,5 miljoonan euron määräraha loppuu jo lähikuukausina.

Täyssähköautojen kysyntää on vauhdittanut mallivalikoiman laajeneminen ja täyssähköautojen autoveron poisto, joka hankintatukeen yhdistettynä on tuonut sähköautojen hinnan kilpailukykyisemmäksi bensiiniautoihin nähden. Hankintatuelle olisi tärkeää varata riittävä lisäbudjetti, jotta tuelle varattu määräraha ei loppuisi tänä vuonna kesken”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi