Henkilökuntapula vaikuttaa pääkaupunkiseudun metron ja raitiovaunujen liikenteeseen syksyn aikana
Tilanteen odotetaan helpottavan syksyn aikana uusien kuljettajakurssien valmistuessa. Kaupunkiliikenne Oy:n tavoitteena on kouluttaa kesään 2023 mennessä 158 uutta raitiovaununkuljettajaa ja 40 uutta metrojunankuljettajaa.
Metron ja raitiovaunujen liikennöinnissä saattaa ilmetä häiriöitä vielä tämän syksyn aikana henkilökuntapulan vuoksi.
Tällä viikolla suurimpien metroliikenteen häiriöiden odotetaan kohdistuvan aamulähtöihin. Myös raitioliikenteessä voi olla peruttuja vuoroja.
Olemme jo aiemmin muuttaneet metron ja raitiovaunujen aikatauluja luotettavan liikenteen takaamiseksi. Esimerkiksi metro kulkee ruuhka-aikoina kuuden minuutin vuorovälillä normaalin viiden minuutin vuorovälin sijaan. Muutetut aikataulut on päivitetty Reittioppaaseen.
Kerromme perutuista lähdöistä HSL:n verkkosivuilla osoitteessa hsl.fi ja HSL-sovelluksessa.
Pahoittelemme tilanteesta matkustajille aiheutuvaa haittaa. HSL sekä metroa ja raitiovaunuja liikennöivä Kaupunkiliikenne Oy seuraavat tilannetta tiiviisti.