Kupittaa–Turku-ratahanke: Kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaalta Turkuun alkaa 15. elokuuta
Helsinki–Turku–Helsinki-junaliikenteen päätepysäkki on Kupittaa 15.8.2022 alkaen. Liikennejärjestelyt ovat osa Kupittaa-Turku-ratahanketta, jossa muun muassa rakennetaan kaksoisraide Kupittaan ja Turun rautatieaseman välille. Tilapäiset liikennejärjestelyt ovat voimassa noin kahden vuoden ajan.

Työt Kupittaan ja Turun välisellä rataosuudella aloitetaan maanantaina 15. elokuuta työmaa-alueiden perustamisella ja purkutöiden valmistelulla, jolla varmistetaan sähköradan purkaminen rataosuudelta turvallisesti.
“Tiedostamme, että rakennustyöt ja kahden vuoden liikennekatko vaikuttavat ihmisten arkeen ja erityisesti työmatkaliikenteeseen Helsingin ja Turun välillä huomattavasti. Pitkä katko mahdollistaa kuitenkin sen, että voimme tehdä töitä pääasiallisesti päiväsaikaan ja näin merkittävästi pienentää haittaa ympäröivälle asutukselle verrattuna siihen, että työt tehtäisiin pääasiassa yöaikaan. Myös liikenne- ja rakentamisturvallisuus parantuvat, kun töitä ei tehdä junaliikenteen lomassa” Väyläviraston projektipäällikkö Erkki Mäkelä toteaa.
Junaliikenteen lisäksi rakennustyöt tulevat vaikuttamaan myös muuhun liikenteeseen väliaikaisten liikennejärjestelyiden ja lisääntyneen työmaaliikenteen muodossa. Ajankohtaisista liikennejärjestelyistä tiedotetaan erikseen.
Aurajoen ratasillan urakoitsijaksi on valittu GRK Infra
Kaksoisraiteen rakentamisen lisäksi hankkeessa kehitetään Turun päärautatieaseman laiturialuetta sekä parannetaan Heikkilän ratapihaa. Eräs hankkeen suurimmista rakennuskohteista on nykyisen Aurajoen ratasillan purkaminen ja uuden rakentaminen. Aurajoen ratasillan ja Helsinginkadun ylittävän Nummen alikulkusillan rakennustöiden urakoitsijaksi on valittu GRK Infra Oy.
“Vesistön ylittävien ratasiltojen rakentaminen vaatii urakoitsijalta erityistason osaamista. Olen erittäin tyytyväinen kumppanivalintaan”, Erkki Mäkelä sanoo.
“Olemme GRK:ssa erittäin iloisia päästessämme toteuttamaan monipuolista osaamista vaativaa ja keskeisellä paikalla olevaa urakkaa. Perustuen useissa Väyläviraston ratasiltaprojekteissa hankittuun kokemukseen lähdemme luottavaisin mielin käynnistämään projektin kehitysvaihetta”, Juha Toimela, GRK Infran toimitusjohtaja, toteaa.

Aurajoen yli rakennetaan väliaikainen silta työmaan ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön
Ennen ratasillan purkutöiden aloittamista helmikuussa 2023 rakennetaan nykyisen sillan viereen työsilta, jonka kautta vanha silta puretaan ja uusi rakennetaan. Työsillan rakentaminen alkaa lokakuussa 2022. Työsillalle tulee myös oma kapea kaista jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden käyttöön.
“Yhteys Aurajoen yli säilyy koko rakentamisen ajan, tosin on mahdollista, että lyhytaikaisiin kiertoreitteihin joudutaan myös turvautumaan. Koska jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitti kulkee aivan työmaan vierestä, toivomme reittiä käyttäviltä erityistä valppautta ja työmaaliikenteen seuraamista” muistuttaa työmaapäällikkö Ville Lonka GRK Infrasta.
Aurajoen teräksestä tehty ratasilta puretaan osissa, jotka leikataan irti ja nostetaan pois.
“Tiedossa ei siis ole näyttäviä räjäytyksiä”, työmaapäällikkö Ville Lonka hymyilee.