Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Myytyjen käytettyjen autojen keskihinnat laskussa tänä vuonna

Kotimainen vaihtoautojen asiantuntijaketju J. Rinta-Jouppi tutki tuoreita myyntitilastojaan*. Lukujen mukaan viime vuonna myytyjen käytettyjen autojen keskihinnat nousivat tasaisesti vuoden loppua kohden. Tänä vuonna trendi on päinvastainen ja keskihinnat ovat loppuvuonna selvässä laskussa alkuvuoteen 2022 verrattuna.

Myyntitilasto: vaihtoautojen keskihinnat tippuneet vuoden alusta 500 euroa

Loka-marraskuun 2022 aikana myytyjen vaihtoautojen keskihinta oli noin 500 euroa alhaisempi kuin tammikuussa. Tämän vuoden osalta myytyjen käytettyjen henkilöautojen keskihinta on tähän mennessä mitattuna noin 15 100 euroa. Viime vuoden vastaava mitattu lukema oli 16 000 euroa.

”Yrityksemme myyntilukujen valossa näyttää siltä, että tämän vuoden keskihinta myydyissä vaihtoautoissa tulee jäämään noin tuhat euroa viime vuotta alhaisemmaksi. Kuten on yleisesti tiedossa, loppuvuoden aikana kuluttajahintoja ovat nostaneet vuoden takaiseen verrattuna ennen kaikkea sähkön, bensiinin, dieselin ja lainojen keskikoron nousu. Näillä on suora vaikutus autoilusta ja auton ostosta aiheutuviin kuluihin. Moni suomalainen pyrkii säästämään arjen menoissa ja myös autojen osalta kiinnostus kohdistuu tällä hetkellä selvästi aiempaa edullisempiin vaihtoehtoihin”, sanoo J. Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Samalla kun myytyjen käytettyjen henkilöautojen keskihinnat ovat laskussa, niin useammassa eri tuoteryhmässä on nähtävissä samaan aikaan nousua. J. Rinta-Joupin tilastolukujen mukaan suomalaiset ovat ostaneet tänä vuonna lähes kaksituhatta euroa arvokkaampia matkailuajoneuvoja kuin toissa vuonna. Hyötyajoneuvoissa myytyjen yksilöiden keskihinta on nousussa jopa 1 300 euroa.

”Matkailuajoneuvoissa sekä hyötyajoneuvoissa on tänä vuonna käytettyjen ajoneuvojen markkinassa tapahtunut hinnan nousua. Se, että myydyissä ajoneuvoissa näiden tuoteryhmien keskihinnat eivät ole laskeneet henkilöautojen lailla selittyy sillä, ettei niitä osteta hinta edellä. Molemmissa tuoteryhmissä varusteet ovat erityisen tärkeässä roolissa asiakkaalle, eikä niistä haluta tai voida tinkiä. Esimerkiksi matkailuajoneuvot tulevat vapaa-ajan käyttöön, ja niissä käyttömukavuus ratkaisee. Pakettiautot tulevat usein ammattilaiskäyttöön ja niissä laadukkaat varusteet ovat usein työn tehokkuuden edellytys. Tärkeintä on, että ajoneuvo vastaa kaikin puolin asiakkaan omia tarpeita”, Ala-Hakuni toteaa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi