Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Pohjolan Liikenne käynnistää 60 linja-autonkuljettajan rekrytoinnin Tampereella

Pohjolan Liikenne aloittaa kymmenien linja-autonkuljettajien rekrytoinnin Tampereella. Yhtiö hakee kuljettajia Tampereen alueelta uudelle sähköbussivarikolle, joka on rakenteilla Viinikkaan.

”Varikon rakennustyöt ovat käynnissä ja sähköbussien latauskenttää pystytetään parhaillaan. Varikko otetaan käyttöön toukokuun lopulla”, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.

Varikolta tullaan ajamaan kahdeksaa Nysse-linjaa, ja varikosta tulee kesän 2022 aikana noin sadan joukkoliikenteen ammattilaisen työpaikka.

Sähköbusseja on nähty Nysse-liikenteessä aiemminkin, mutta kesäkuussa busseja starttaa kokonainen laivue. Yhteensä sähköbusseja tullaan ottamaan kesän 2022 aikana käyttöön 26 kappaletta.

”Sähköbussit eivät liiku itsestään. Olemme aloittaneet noin 60 linja-autonkuljettajan rekrytoinnit Tampereella. Tarjoamme parasta ajokalustoa Tampereen parhaille ammattikuljettajille.”

Pohjolan Liikenne on liikennöinyt sähköbusseilla pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 2019. Kokemukset sähköbusseista ovat hyviä.

”Olemme saaneet paljon hyvää palautetta busseista henkilökunnaltamme ja asiakkailtamme. Sähköbussit ovat hiljaisia ja sähkömoottorin ansiosta niiden kulku on tasaista, eivätkä ne tuota pakokaasuja liikenteessä”, Alanko toteaa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi