Sähköautopalot ovat kasvava uhka meriliikenteelle ja parkkihalleille
Laivalla tapahtuvassa sähköauton akkupalossa on katastrofin ainekset. Signwell Oy:n Suomen markkinoille tuoman innovatiivisen Fire Isolator -konseptin avulla voi minimoida tulipalojen riskit. Pahimmillaan ne saattavat vaurioittaa laivan rakenteita ja jopa upottaa koko aluksen.
Tammisaarelainen Signwell Oy tunnetaan turvallisuusmerkintöjen asiantuntijana, joka on jatkuvasti mukana kehittämässä ja tuomassa markkinoille uusia tuotteita ja palveluita arjen turvallisuuden lisäämiseksi. Yrityksessä herättiin meriliikenteessä yhä enemmän kuljetettavien sähkö- ja hybridiautojen aiheuttamaan riskiin.
– Sähköautot ovat kasvava vaarallinen trendi. Tarvitaan oikeaa kalustoa, että litiumakkujen tulipaloja pystytään hallitsemaan, yrityksen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Gustav Holmström kertoo.
Signwell onkin tuonut Suomen markkinoille Fire Isolator -konseptin sähköautojen tulipalojen vahinkojen minimoimiseksi niin autolautoilla kuin kuljetusaluksilla. Maissa samaa menetelmää käytetään myös pysäköintitaloissa.
Korkea lämpötila vahingoittaa alusta
Sähköauton akkupalo voi nostaa lämpötilan yli tuhanteen asteeseen. Silloin vaarana on laivan rakenteiden vahingoittuminen. Koko autokansi voi pettää.
– Uhkana on jopa koko laivan uppoaminen, kuten Atlantilla tapahtui tämän vuoden alussa, Holmström sanoo. Hän kuvailee, että litiumakkuja ei voi sammuttaa normaalisti, vaan ne pitää eristää ja upottaa veteen isoon konttiin 1–2 viikoksi, jotta lämpötila laskee ja kunnes ne lopulta sammuvat.
– Tarjoamme ratkaisun tulipalojen välittömään alkuhoitoon. Sähköautojen akkupalojen tehokas sammuttaminen ahtaalla autokannella pienellä laivalla vaatii useita erilaisia menetelmiä.
Kolmivaiheisessa Fire Isolator-menetelmässä palava ajoneuvo eristetään Fire Isolator UltimateFire Blanket -palopeitolla, joka on kehitetty erityisesti sähköautojen paloja varten. Se on uudelleenkäytettävä (arviolta 6-7 kertaa) ja ISO testattu peitto, joka kestää litiumpaloja 1600 celsiusasteeseen asti.
Seuraavaksi asetetaan Fire Isolator-aerosoliyksikkö palavan ajoneuvon alle. Aktivoinnin jälkeen syntyy aerosolipilvi, joka laajenee volyymillisesti, täyttää tilan ja saostaa liekit. Näiden aerosoliyksiköiden vaikutus on optimaalinen – kuten testiemme aikana koettiin– kun ne aktivoitiin suljetussa tilassa; sammutuspeiton ääressä auton päällä.
Viimeinen askel konseptissa on vesisumuputki, jolla suihkutetaan vesisumua peiton päälle savunmuodostumisen minimoimiseksi. Kokemuksen kautta ollaan siirtymässä siihen, että vesisumu suihkutetaan peiton päälle jo ennen aerosoliyksiköiden käyttöönottoa. Tämä johtuu siitä, että vesisumu sulkee peiton entisestään, mikä tekee aerosoliyksiköiden vaikutuksesta optimaalisemman.
– Saimme tämän palautteen korealaisilta ja taiwanilaisilta palomiehiltä, jotka suorittivat konseptin live-testejä, ja se osoittautui parhaaksi käytännöksi. Satamaan tullessa auto upotetaan Fire Isolator Dipping Container-konttiin. Holmström korostaa, että konsepti on testattu perusteellisesti maailmanlaajuisesti ja osoittautunut tehokkaaksi.
Teollisuuden turvallisuusmerkintöjen expertti
Neljännesvuosisadan toiminut Signwell Oy on turvallisuusmerkintöjen erityisosaaja. Sen ydintoimintaa on kokonaisvaltaiset merkinnät laivoihin, prosessiteollisuudelle ja kiinteistöille pienistä laitekilvistä putkistomerkintöihin ja turvallisuuskyltteihin. Gustav Holmström korostaa alan vaativan laajaa asiantuntijuutta.
– Tämä ei ole pelkkää kylttien kokoamista standardit täyttäen. Kyse on erikoisalasta, jolla vastuullinen toimija etsii koko ajan uusia ratkaisuja turvallisuuden takaamiseksi asiakkaan tiloissa.
Yritys otti äskettäin valikoimiinsa uuden ja innovatiivisen SafeSignLED -poistumismerkkisarjan, jonka merkit säilyttävät selkeän näkyvyyden yli kolmen tunnin ajan ilman hätävirtaa. SafeSign LEDit eivät vaadi kaapelien vetämistä vara-akkuihin. Se on tärkeää Signwellille, jolle osa jatkuvaa kehitystyötä on entistä turvallisempien mutta myös entistä ympäristöystävällisempien tuotteiden löytyminen.
– Led säästää energiaa. Ja ajatelkaa, kuinka monta kilometriä kaapelia pitää vetää laivanrakennuksessa ainoastaan näihin vara-akkuihin. Signwellin meriteollisuudelle, veneille ja laivoille toimittamat IMO kilvet ovat kansainvälisen merenkulkujärjestön hyväksymiä ja kansainvälisesti standardisoituja meriliikenneopasteita, jotka on helppo asentaa ja puhdistaa.
– SafeSign IMO-kilvet ovat PVC vapaita, halogeenittömiä ja pitkäikäisiä. Ne on valmistettu materiaalista, joka on myrkytön ja palonkestävä. Mikä parasta, ne kestävät UV-säteilyä paremmin kuin tavalliset, yleisimmät PVC-kilvet ja ovat sataprosenttisesti kierrätettäviä.
Alan uusimpia turvajärjestelmiä
Signwell on mukana lanseeraamassa ensimmäistä maailmanlaajuista ja yhtenäistä merkintäturvajärjestelmää. Yrityksen hollantilainen yhteistyökumppani on ISO-standardisointiryhmässä kehittämässä uutta ISO-20560-1:tä putkimerkinnöille ja ISO-20560-2:ta säiliömerkinnöille.
– Uusi kansainvälinen ISO-standardi tuo turvallisuutta. Ongelmana on ollut, että esimerkiksi tietty väri on voinut tarkoittaa eri maissa eri asioita. Se aiheuttaa vaaratilanteita. Näitä samoja merkintöjä ja vaarallisten aineiden symboleja käytetään niin säiliöautoissa kuin prosessiteollisuudessa, Holmström kuvailee. Signwell valmistaa prosessiteollisuuden kokonaisvaltaisen prosessimerkinnän sisältäen putkistomerkinnät, kyltit sekä turvallisuus-, ohje- varoitus- poistumistie- ja paloturvallisuuskilvet Tammisaaressa omana tuotantona.
– Meillä on yksi kattavimmista turvallisuuskyltti- ja putkistomerkintävalikoimista teollisuudelle sekä IMO-kilpi- ja turvallisuustuotevalikoimista meriteollisuudelle. Teemme kaiken aina viimeisten standardien mukaan, jotta turvallisuus olisi mahdollisimman korkea. Olemme trendisetteri ja alalla ihan kärjessä, Gustav Holmström hehkuttaa.
– Päätavoitteemme onkin varmistaa, että asiakkaidemme liiketoiminta on mahdollisimman turvallista ja tehokasta, kun turvallisuuskilvet ja putkistomerkinnät ovat määräysten mukaisia ja korkealuokkaisia.
Artikkeli on julkaistu Kuljetus & Logistiikka -lehden numeron 6 / 2022 sivuilla 6-9