Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

SKAL: Kuljetusyritysten polttoainetuen hakeminen alkanut vilkkaana

Kuljetusalan polttoainetuki on ollut haettavissa 1.11 alkaen. Kuljetusyritykset ovat hakeneet tukea runsaasti, mikä kertoo sen tarpeellisuudesta akuutin kustannuskriisin helpottamiseksi. Ensimmäisten päivien aikana tukea hakeneet kiittävät hakuprosessin nopeutta ja helppoutta. Polttoainetuen käyttöönottoa keväällä esittänyt kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luonnehtii hakuprosessia hoitavan Valtiokonttorin toimintaa tehokkaaksi. SKAL kannustaa kuljetusyrityksiä hakemaan tukea.

SKALin mukaan kuljetusyrityksiltä on tullut kiitosta tukimenettelyn asiakaslähtöisyydestä. Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee tietoja automaattisesti viranomaisten muista järjestelmistä, mikä tekee asioinnista nopeaa. Yritykset ovat saaneet hakemuksiin päätöksiä jopa alle vuorokaudessa, mikäli lisätietojen kysymiselle ei ole ollut tarvetta viranomaisen puolesta. Myös ensimmäiset maksatukset yrityksien tileille ovat jo toteutuneet. 

Tukea on hakenut ensimmäisten kolmen päivän aikana noin 2 000 hakijaa. 

Polttoainetukea maaliskuun alussa esittänyt SKAL on kouluttanut kuljetusyrittäjiä tuen hakemiseen. Tilaisuuksiin on osallistunut jo lähes tuhat henkilöä. 

Tuki tulee tarpeeseen 

Kustannusnousu on haastanut kuljetusyrityksiä kuluvan vuoden aikana, sillä pahimmillaan ajoneuvoyhdistelmien kustannukset ovat nousseet yli 20 prosenttia vuositasolla.  

Keväinen polttoaineen hinnannousu oli täysin poikkeuksellinen. Tilastokeskuksen mukaan dieselöljyn hinta nousi pahimmillaan 28 senttiä litralta yhden viikon aikana. Kuljetusyritykset eivät ole kohtuudella voineet varautua tällaiseen kustannusnousuun, vaan se iski välittömänä shokkina yritysten kuluihin. 

Esimerkiksi kuljetussopimusten mahdolliset polttoaineklausuulit eivät yleisesti ehtineet toimia nopeassa hintanousussa, vaan akuutti kustannusnousu jäi yksinomaan kuljetusyritysten kannettavaksi. Kevään tilanne näkyy edelleen monen yrityksen kassassa ja kannattavuudessa. Siihen nyt myönnettävä tuki tuo pienen helpotuksen.

Tukea on haettava marraskuun aikana

Valtiokonttori avasi polttoainetuen hakemisen 1.11. klo 9. Kuljetusyritykset voivat hakea polttoainetukea sähköisellä lomakkeella marraskuun ajan. Yritys voi hakea polttoainetukea, polttoöljytukea tai molempia. 

Jos yritys hakee sekä polttoaine- että polttoöljytukea, tulee hakemus näistä molemmista tehdä samalla kertaa. 

Polttoainetuen pääkohdat 
–    Tuki haettavissa marraskuun 2022 aikana, suositeltavaa hakea marraskuun alussa 
–    Tukikausi: 1.2.-30.4.2022 
–    Yrityksellä oltava 1.2.2022 tilanteessa liikennelupa tai rekisteröityminen tavaraliikenteen harjoittajaksi kevyellä kalustolla sekä y-tunnus, 
–    Yrityksellä oltava 1.2.2022 tilanteessa hallinnassaan luvanvaraiseen liikenteeseen rekisteröity ajoneuvo 
–    Tukea saa kuljetustoiminnassa käytettyyn polttoaineeseen sekä työkoneissa käytettyyn polttoöljyyn 
–    Tuen määrä 5 % polttoainekuluista, ei tarveharkintaa 
–    Alin palautettava määrä 250 euroa, tuen yritys- / konsernikohtainen enimmäismäärä 400 000 euroa.

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi