SKALin hallitus: Lakiesitys ammattidieselistä on saatava eduskuntaan – eduskuntaryhmien johto koolle
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n Tampereella koolla oleva hallitus arvostaa Suomen hallituksen ratkaisuja, joilla helpotetaan Venäjän hyökkäyssodan kiihdyttämää kuljetusalan kustannuskriisiä, mutta muistuttaa samalla, että kustannusten helpottamiseksi tarvitaan pitkäaikaisia systeemisiä toimia. Jo luvatun ammattidieselin suhteen ollaan kriittisessä pisteessä.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko sanoi 27.10. täysistunnossa olevansa valmis tuomaan ammattidieselin eduskuntaan, mikäli eduskuntapuolueet ovat puolestaan valmiita sitoutumaan siihen. SKALin hallitus esittää, että ministeri kutsuisi eduskuntaryhmien johdon viipymättä koolle sopimaan toimista, joilla ammattidiesel saadaan eduskunnan käsittelyyn marraskuun määräaikaan mennessä.
Jakeluvelvoitteen määräaikainen alentaminen ja kuljetusalan polttoainetuki ovat oikeasuuntaisia ja vastaavat osin akuuttiin tilanteeseen, kiittelee kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL. Polttonesteiden hintataso on kuitenkin pitkällä aikavälillä nouseva ja tarvitaan vaikutuksiltaan pitkäkestoisia toimia. Ammattidiesel on välttämätön Suomen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, Tampereella SKAL Forumin yhteydessä koolla ollut SKALin hallitus toteaa.
Ministeri Annika Saarikko sanoi 27.10. eduskunnan täysistunnossa olevansa valmis tuomaan raskaan liikenteen kustannustaakkaa helpottavan ammattidieselin eduskuntaan, mikäli eduskunnasta löytyy tahtoa. SKALin hallitus tulkitsee, että eduskunnan enemmistö kannattaa jo aiempien kannanottojen perusteella ammattidieseliä ja vetoaa ministeriin, että tämä ryhtyisi tarvittaviin toimiin ammattidieseliä koskevan esityksen tuomiseksi eduskuntaan.
Kustannuskriisin juuret ovat Venäjän hyökkäyssotaa syvemmällä
Akuutti energia- ja polttoainekriisi koettelee Suomea laajasti, ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa seurauksineen on heikentänyt Suomen logistista asemaa sekä saavutettavuutta. Akuutin energiakriisin hoitaminen eri keinoin on välttämätöntä, mutta lisäksi tarvitaan keinoja logistisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi myös pitkällä aikavälillä.
Suomen hallitus linjasi 18.2.2022 ammattidieselverojärjestelmän valmistelun aloittamisesta. Valtiovarainministerin keväällä antamaan vastaukseen eduskunnassa tehtyyn kirjalliseen kysymykseen ammattidieselin käyttöönotosta sisältyi toteamus, että tarvittavia lainmuutoksia koskeva hallituksen esitys annettaisiin senhetkisen arvion mukaan eduskunnalle syksyllä 2022. Tästä aiotusta aikataulusta on pidettävä kiinni.
Ammattimainen raskas liikenne vaatii väistämättä kilpailukykynsä säilyttääkseen systeemisen muutoksen, jossa ammattidiesel on yksi osaratkaisu. Ammattidieselin käyttöönotto tarkoittaisi kuorma-autoille tankatuista litroista maksettavaa polttoaineveron palautusta, mikä alentaisi yritysten kustannuksia. Järjestelmä on käytössä kahdeksassa EU-maassa.
Ammattidiesel vähentää kustannuspainetta kuljetusalalla, mutta erityisesti sillä parannetaan pidemmällä aikavälillä koko maan ja kotimaisten yritysten toimintaedellytyksiä. Monet toimialat ovat riippuvaisia toimivasta logistiikasta, jolloin logistiikan kustannuspaineiden helpottaminen heijastuu laajalti yhteiskuntaan, huoltovarmuuteen ja Suomen kilpailukykyyn.
SKALin hallitus näkee, että ammattidieselillä parannetaan myös kuljetus- ja logistiikka-alan investointikykyä vähempipäästöiseen kalustoon. Investointeja tarvitaan tulevina vuosina ajoneuvotekniikan ja jakeluinfran kehityksen mahdollistaessa vähäpäästöisempiä käyttövoimia tavaraliikenteessä. Diesel on kuitenkin pääasiallinen käyttövoima vielä vuosia eteenpäin, koska muut käyttövoimat eivät viellä sovellu raskaimpiin kuljetuksiin.
Polttoainekustannukset nousussa
Dieselin hinta aleni kesällä 2,5 euron tasolta kahden euron tasolle. Tähän vaikutti osin jakeluvelvoitteen alentaminen 7,5 prosenttiyksiköllä, mikä oli välttämätön toimenpide. Siitä huolimatta hinnat ovat jälleen nousussa ja näköpiirissä on edelleen hintaa korottavia tekijöitä.
Esimerkiksi eduskunnassa käsitellään jakeluvelvoitteen muuttamiseen tähtäävää lakia, joka kiristäisi velvoitetasoa huomattavasti vuoden 2024 alusta lukien. Tämänhetkisten hintatietojen mukaan tämä nostaisi dieselin arvonlisäverotonta hintaa noin 25 senttiä yhdessä yössä vuoden 2024 alusta.
Suomessa jakeluvelvoitteen taso on nykyiselläänkin eurooppalaisittain korkea. Vuosikymmenen lopussa jakeluvelvoitteen kansallinen lisäkustannus dieselin hintaan voi olla nykyisillä maailmanmarkkinahinnoilla arvioituna jopa 60 senttiä litralta. Uusiutuvan dieselin korkea maailmanmarkkinahinta nostaa polttoaineen hintaa jakeluvelvoitteen kautta kohtuuttomasti. Ammattidiesel on välttämätön alentamaan logistisia kustannuksia. Raskaan liikenteen kuljetuksissa ilmastopäästöjä voidaan nopeasti vähentää myös kannustamalla verotuksella 100-prosenttisen uusiutuvan dieselin käyttöön.
Lakiesityksen tultava eduskuntaan marraskuussa
Vuoden aikana ammattidieseljärjestelmälle on ollut laajaa kannatusta niin hallituksen kuin oppositionkin riveistä. Alkuvuonna useat puolueet ottivat selvän myönteisen kannan sen käyttöönotolle. Sen valmistelua on eduskunnassa useasti myös kiirehditty, viimeksi täysistunnossa 27.10.
SKALin hallituksen mukaan on selvää, että ammattidiesel ei ratkaise akuuttia tilannetta eikä juuri nyt ennätyksellisten polttoainehintojen myötä tullutta kustannuskriisiä. Kyseessä on pitkän aikavälin ratkaisu. Samalla kun edetään päästöjen vähentämisessä, on huolehdittava, ettei kilpailukykymme kilpailijamaihin verrattuna kärsi.
SKALin hallitus vaatii, että Suomen hallitus tuo marraskuun loppuun mennessä eduskuntaan ammattidieseliä koskevan lakiesityksen, jotta laki voidaan käsitellä tällä vaalikaudella ja itse järjestelmän rakentaminen voidaan aloittaa ja järjestelmä tulla voimaan vuoden 2024 alusta.