Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

Tuulivoimaloiden jäätymisen estämiseksi on olemassa suomalainen kaupallinen ratkaisu

Suomen tuulivoimalat ovat kärsineet laajasti alkutalvesta ja erityisesti marraskuun kahden viimeisen viikon aikana jään kertymisestä tuulivoimaloiden siipiin. Jään kertyminen aiheuttaa sen, että siiven aerodynamiikka ei toimi suunnitellusti, eikä tarvittavaa nostetta synny ja siksi tuulivoimalan roottori ei pyöri.

Marraskuussa jäätymisellä oli erittäin suuri merkitys, koska Suomen tuulituotantoalueilla puhalsivat matalat tai keskituulet, jäätymisen vaikutuksen ollessa suurin juuri näissä olosuhteissa.

Tuulivoimaloiden jäätyminen on Suomen olosuhteissa yleistä ja sitä tapahtuu jokaisena talvena. Jäätymisen aiheuttamien ongelmien laajuus vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä paljon. Vuositasolla jään aiheuttamat tuotantotappiot ovat tyypillisesti 2–10 prosenttia vuosituotannosta. Yksittäisten talvikuukausien osalta tappiot vaihtelevat 0 ja 25 prosentin välillä. Tuulivoimatuotannosta jää siis suuri potentiaali hyödyntämättä juuri silloin, kun sähköntarve on suurin ja sähkön hinta on korkeimmillaan.

Tuulivoimaloiden jäätymisen tutkimus on aloitettu VTT:llä jo yli 30 vuotta sitten ja ensimmäiset kaupalliset jäänestojärjestelmät on asennettu Olos-tunturille vuonna 1998. Vuodesta 2014 oikeudet tuulivoimaloiden jäänestoteknologiaan on omistanut suomalainen yritys Wicetec Oy. Teknologia on käytössä maailmanlaajuisesti noin 400 tuulivoimalassa.

”Suomen tuulivoimakapasiteetti tulee kasvamaan voimakkaasti tulevina vuosina, koska tuulivoima on edullisin sähkön tuotantomuoto. Energiajärjestelmämme entistä vahvemmin nojautuessa kotimaiseen tuulivoimatuotantoon, tulee jäätymisen aiheuttamat ongelmat merkittävästi suuremmiksi”, toteaa Wicetec Oy:n toimitusjohtaja Petteri Antikainen. Hän jatkaa: ”Marraskuussa tuulivoimatuotantoa puuttui hetkittäin jopa 900 MW. Vuoden päästä samassa suhteessa jäässä voi olla jo Olkiluoto 3 ydinvoimalan verran tuotantoa. Nyt on korkea aika tehdä oikeanlaisia päätöksiä, sillä tällä hetkellä tehdään päätöksiä vuonna 2025 rakennettavista tuulipuistoista. Näihin tulee valita tuulivoimaloita, jotka toimivat täkäläisissä talvioloissa tuottaen edullista sähköä kuluttajille. Tämä on tärkeää myös huoltovarmuuden kannalta!”

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi