Ulkoistettu varastologistiikkapalvelu auttaa epävarmojen aikojen yli
Tehokkaalle palvelukumppanille ulkoistettu varastologistiikka tuo yrityksille pysyvää ja tilapäistä joustoa, kun vaikeina aikoina halutaan lisätä puskurivarastojen kokoa ja tuottaa varastopalvelut mahdollisimman kustannustehokkaasti.

– Olemme vuodesta 2014 ottaneet haltuun asiakkaiden varastoon keskittyviä logistiikkatoimintoja, ja varaston sisällä tapahtuva toiminta on meidän ydintämme. Kriisiajat ja toiminta-aikaiset vaikeudet suosivat kaltaistamme toimijaa, jolla on kykyä, tilaa ja resursseja joustaa tiukassa tilanteessa. Tilanne on haastavampi niillä yrityksillä joilla on oma varasto, koska siellä seinät tulevat nopeammin vastaan, 3PLogistiikka Group Oy:n partneri Jussi Örn toteaa.
Varasto kustannustehokkaana palveluna
– Meidän toimintaamme voisi kutsua Warehouse as a Service (WaaS) eli varasto palveluna -toimintamalliksi. Olemme kuitenkin nimenneet palvelumme Sell&Save-palveluksi, joka antaa asiakkaille monta etua. Asiakkaan ei tarvitse sitoa pääomia omiin varastotiloihin, ja pitkässä juoksussa varastotoimintojen operointi on halvempaa meidän kauttamme kuin oman varaston kautta toimittaessa. Sell&Save-toimintamallimme voi tuoda asiakkaille jopa kymmenien prosenttien säästöt varastokustannuksissa, Örn luonnehtii.
Sell&Save-konseptissa 3PLogistiikka ostaa ja ottaa haltuun asiakasyrityksen logistiikan tuottamiseen tarvittavan infran ja resurssit, kuten henkilöstön, varastotilat, hyllyt, trukit ja muut varastoon liittyvät asiat. 3PLogistiikalla on käytössään noin 100 000 neliötä varastotilaa, johon sisältyy hyvin erilaisia tiloja, ja lisää on rakenteilla. Asiakas saa logistiikkatoiminnot palveluna omien tarpeidensa mukaan.
– Me pystymme hoitamaan asiakkaan joustotarpeet olemassa olevalla varastoinfrallamme hyvinkin nopeasti. Asiakkaan oma varastoinfra ei välttämättä tähän taivu. Varastopalvelumallimme on kannattava ratkaisu myös kriisiaikojen ulkopuolella, kun yritykset tehostavat omaa toimintaansa. 3PLogistiikka on riittävän iso ollakseen tehokas, mutta riittävän pieni ollakseen joustava, Örn sanoo.
Helppo ja nopea järjestelmäintegrointi
– Voimme sopia puolen tunnin Teams-palaverin, minkä lopuksi lähetämme asiakkaalle sovelluksen rajapinnan avaimet. Kun asiakas on kytkenyt käyttäjätunnuksen ja salasanan, tieto alkaa liikkua järjestelmien välillä ja integraatio on valmis. Meille kertyy sellaista dataa, jota esimerkiksi verkkokauppias ei näe suoraan omasta järjestelmästään. Me jaamme nämä tiedot asiakkaillemme ja he voivat liittää tämän tiedon omaan analytiikkaansa, Örn kertoo.