Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

AL: Tulevana viikonloppuna kilpaillaan – Kuka ajaa sähköautolla taloudellisimmin?

Hämeenlinnassa kilpaillaan tulevana viikonloppuna siitä, kuka hallitsee taloudellisen ajamisen sähköautolla parhaiten.

Tulevana viikonloppuna Hämeenlinnassa ajetaan jo kuudes EV-Challenge, johon on ilmoittautunut yli 20 autokuntaa.Kilpailun pääyhteistyökumppanina on AL-lataus Oy, joka rakentaa Autoliiton sähköautojen latausverkostoa Suomeen. Kuva: Autoliitto

Sähköauton käyttökustannukset ja erityisesti polttoainekulut ovat edulliset verrattuna polttomoottoriautoon. Sähköautollakin kannattaa silti ajaa mahdollisimman taloudellisesti, sillä kustannussäästön lisäksi taloudellinen ajaminen tuo lisää ajomatkaa ja vähentää lataukseen käytettävää aikaa.

Polttomoottoriautoilla ajettavat taloudellisuusajokilpailut ovat kuuluneet Autoliiton toimintaan jo kymmenien vuosien ajan. Autoilun sähköistyessä taloudellisuusajokilpailuja on alettu järjestää polttomoottoriautojen lisäksi sähköautoille. Tulevana viikonloppuna Hämeenlinnassa ajetaan jo kuudes EV-Challenge, johon on ilmoittautunut yli 20 autokuntaa. Automerkeistä edustettuina ovat BMW, Honda, Hyundai, Maxus, Mercedes-Benz, Opel, Polestar, Renault, Tesla ja Volkswagen. Kilpailun järjestää Autoliiton Helsingin seudun osasto ry. Kilpailun pääyhteistyökumppanina on AL-lataus Oy, joka rakentaa Autoliiton sähköautojen latausverkostoa Suomeen.

Taloudellisuusajokilpailut ajetaan tavallisilla henkilöautoilla, yleisillä teillä liikennesääntöjä noudattaen ja tavoitteena on päästä annettu reitti mahdollisimman pienellä polttoaineenkulutuksella. EV-Challengen kilpailureitin kokonaispituus on noin 200 km ja se on jaettu jaksoihin. Kullekin jaksolle annetaan ajoaika, josta poikkeamisista tulee lopputuloksiin vaikuttavia virhepisteitä. Myös reitin, nopeusrajoitusten sekä muiden liikennesääntöjen noudattamista valvotaan.

Ensimmäinen EV-Challege -kilpailu järjestettiin vuonna 2019 ja suosio on ollut heti alusta alkaen suurta. Osallistumiskynnys on matala eivätkä kaikki lähde tosissaan edes tavoittelemaan voittoa, vaan testaamaan omia kykyjään ajaa taloudellisesti.

”Ensimmäisessä kisassa oli mukana muun muassa yksi autokunta, jolla oli kuomullinen peräkärry kytkettynä autoon. Toisaalta siinä näki aika hyvin, miten paljon tuollainen lisäkuorma ja kuomun ilmanvastus nostaa kulutusta”, EV-Challengen kilpailunjohtaja Ari Parkkinen Autoliiton Helsingin seudun osastosta muistelee.

Vaikka sähköautot kehittyvät kovalla tahdilla, niin autoja enemmän kehitystä on tapahtunut kuitenkin kuljettajien osaamisessa neljän vuoden takaisesta EV-Challengesta.

”Sähköautoilijat osaavat ottaa paremmin huomioon kulutukseen vaikuttavia asioita. Sähköautoilijat hankkivat autoihinsa alhaisen vierintävastuksen renkaita ja huolehtivat siitä, että rengaspaineet ovat aina kohdallaan”, Parkkinen toteaa.

EV-Challenge -kilpailun tapahtumatoimisto, lähtö ja maali sijaitsevat Wisahovissa osoitteessa Kanakouluntie 5, 13100 Hämeenlinna. Ensimmäinen auto lähtee reitille klo 11.02 ja autot lähtevät kahden minuutin välein. Kilpailun palkintojenjako alkaa noin klo 17.30. Yleisö on tervetullut paikalle.

www.evchallenge.fi

FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi