Kuljetus ja Logistiikka

Kuljetus ja Logistiikka

 

BMW:n markkinaosuus Suomessa nousi ennätystasolle

Suomalaisten kasvava kiinnostus ladattaviin autoihin vauhditti BMW Suomen myyntiä sekä yksityis- että yritysasiakkaille. Haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta vuonna 2022 BMW-autoja ensirekisteröitiin enemmän kuin edellisvuonna. BMW:n markkinaosuus nousi kuuteen prosenttiin eli sen historian ennätystasolle Suomessa.

BMW:n myynti jatkoi vahvaa kasvuaan Suomessa vuonna 2022 koronapandemiasta, sodasta Ukrainassa ja koko alaa vaivaavasta puolijohdepulasta huolimatta.

Uusia BMW-autoja rekisteröitiin 4 911 kappaletta vuonna 2022, mikä merkitsi 1,8 prosentin kasvua verrattuna edelliseen vuoteen. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuonna 2022 yhteensä 81 698, mikä on 17,0 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

BMW:n ennätysvuotta siivitti vauhdilla uudistunut mallisto. Alkuvuodesta esiteltiin täyssähköinen BMW i4, ja sitä seurasi mielenkiintoinen kompaktiluokan uutuus 2-sarjan Active Tourer.

BMW X1 tuli saataville kaikilla voimalinjoilla, myös täyssähköisenä iX1 -mallina. Uudistuksen koki myös yksi BMW:n myydyimmistä malleista, legendaarinen 3-sarja, ja vuoden lopussa ensiesiteltiin uusi täyssähköinen lippulaivamalli BMW i7.

BMW:n vahva kasvu on jatkoa vuosille 2020 ja 2021. Merkki on kasvattanut osuuttaan Suomessa tasaisesti viimeisten vuosien aikana vuodesta 2019 alkaen.

– BMW Suomella on takanaan kolme vahvaa vuotta, ja odotamme kasvutarinan jatkuvan edelleen, kun uutuusmallit täydentävät jo nyt erittäin vahvaa mallistoamme ensi vuonna. Kasvavat myyntiluvut ja ennätyksellinen kuuden prosentin markkinaosuus Suomen henkilöautomarkkinoista osoittavat, että olemme onnistuneet uudistamaan ja sähköistämään mallistoamme suomalaisia kiinnostavalla tavalla. Iso kiitos kasvusta kuuluu myös ammattitaitoiselle jälleenmyyjäverkostollemme, sanoo BMW Group Suomen toimitusjohtaja Janne Kämäräinen.

Erityisesti ladattavien autojen myynti on jatkanut vahvaa kasvuaan vuonna 2022. BMW:n täyssähköisten mallien ensirekisteröintien määrä kasvoi 473 prosenttia 1 003 kappaleseen. Ladattavia hybridejä rekisteröitiin 3 020 kappaletta. Ladattavien ajoneuvojen osuus oli 82 prosenttia koko BMW:n ensirekisteröinneistä.

Ensirekisteröinnit (BMW) kappaletta:

  • Vuosi 2022: 4 911
  • Vuosi 2021: 4 822
  • Vuosi 2020: 4 353
  • Vuosi 2019: 3 756
FacebooklinkedinmailFacebooklinkedinmail
 

Kuljetus & Logistiikka
Artturinkatu 2, Box 29, 20200 Turku
lehti@kuljetuslehti.fi