Raaseporin satamiin uusia palveluasemia
Raasepori on kehittänyt uusia miehittämättömiä palveluasemia kolmeen eri satamaan. Asemat ovat osa EU:n Central Baltic Interreg -hanketta nimeltä Arc Gate, joka toteutetaan yhdessä Tukholman alueen, Paraisten ja Kemiönsaaren kanssa. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää uusia konsepteja ja infrastruktuuria, jotka tukevat yritysten toimintaa satamissa sekä kehittävät eri kohderyhmien palvelua.
Tammisaaren vierassatamaan, Sommaröstrandiin ja Prediumiin sijoitetut palveluasemat sisältävät pyörätelineitä, pyörätyökaluja ja pumpun, sähköpolkupyörien latauspistorasioita, lukittavia pistorasialla varustettuja säilytyskaappeja sekä maksuttoman Wifi-verkon. Asemat saavat osan energiasta katolle asennetuista aurinkokennoista. Asemiin on myös asetettu kosketusnäyttö, joista löytyy tietoa alueesta palveluista ja tapahtumista. Alueelle tulee myös penkki, jossa voi levätä ja nauttia kauniista saaristoympäristöstä tai esimerkiksi tehdä etätyötä.
– Halusimme luoda jotain aivan uutta, joka tukee sataman useita kohderyhmiä, samalla kun rakennus jo itsessään on varsinainen helmi. Käyttäjät voivat ladata mobiililaitteitaan ravintolavierailun aikana tai lukea infotaululta paikallisista palveluista tai pyöräreiteistä, kertoo Raaseporin matkailupäällikkö Ville Vuorelma.
Moduulin ja piirustusten suunnittelun on tehnyt JS Bygg & Design yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Alkuperäisen piirroksen teki paikallinen taiteilija Tanja Is.
– Yhteistyö muiden kuntien ja Tukholman alueen kanssa on ollut erittäin sujuvaa, ja olemme oppineet paljon hankkeen aikana. Tämä on ollut meille hyvää harjoittelua tulevia EU-hankkeita varten, ja nyt keskustelemme jo siitä, mitä muuta voimme kehittää EU:n tuella, Joacim Mäkelä, Raaseporin kaupungin projektipäällikkö kertoo.
Raaseporin osuus hankkeen määrärahasta on 199 000 euroa, josta EU:n rahoitusosuus (European Regional Development Fund) on 75 prosenttia. Omat kustannukset koostuvat yksinomaan kaupungin henkilön palkkakustannuksista.