Väylävirasto: Yötyön vähentämiseen tähtääviä kokeiluja maanteiden päällystystöissä
Maanteiden päällystystöitä on perinteisesti tehty öisin etenkin vilkkaimmilla teillä, jos yötyö on vähentänyt liikennehäiriöitä sekä parantanut työ- ja liikenneturvallisuutta. Nyt uudenlaisilla kokeiluilla selvitetään esimerkiksi sitä, missä tilanteissa pystyttäisiin työskentelemään päiväsaikaan nykyistä laajemmin ja tehokkaammin. Taustalla on tutkimustieto yötöiden haitallisuudesta työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle.
Yötyönä tehtäväksi voidaan määrätä päällystyskohteita, joiden liikennemäärät päivisin ovat suuria ja joilla työskentely päiväsaikaan aiheuttaisi kohtuutonta liikenteen ruuhkautumista ja mahdollisia vaaratekijöitä työntekijöille tai tienkäyttäjille.
Yötyön yleisenä liikennemäärärajana on yksiajorataisella tiellä 6 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja kaksiajorataisella tiellä 13 000 ajoneuvoa vuorokaudessa per ajorata. Yötyön kuitenkin tiedetään kuormittavan työntekijää selvästi enemmän kuin päiväsaikaan tehtävän työn.
”Väylävirasto haluaa tilaajana luoda mahdollisimman terveelliset ja turvalliset olosuhteet työntekijöille. Pyrimmekin nyt yhdessä ELY-keskusten kanssa selvittämään muun muassa sitä, millaisia vaikutuksia kokonaisuuteen aiheutuu, kun päällystystyö tehdään vilkkaassa kohteessa päiväsaikaan”, selvittää työturvallisuusasiantuntija Risto Lappalainen Väylävirastosta.
Kaksi erilaista kokeilua valtatie 3:lla
Uudenlaisia toteutustapoja kokeillaan kesäkuussa Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Yhdellä VT 3:n päällystyskohteella suljetaan tie päiväsaikaan pohjoisen suuntaan muutamaksi päiväksi. Toisen VT 3:n kohteen kokeilussa tehdään yötyötä, mutta suljetaan tie, jolloin yöllä työskennelty aika lyhenee toiminnan tehostuessa. Liikenne ohjataan molempien moottoritieosuuksilla tehtävien töiden ajaksi rinnakkaistielle.
”Päiväsaikaan tehtävän työn hyöty työntekijälle on selkeä, se vaikuttaa positiivisesti työterveyteen ja -turvallisuuteen. Kokeilujen avulla voidaan selvittää keinoja, joilla päällystystyöt aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle mutta myös liikenteelle”, toteaa elinkeinopoliittinen asiantuntija Kati Kaskiala Infra ry:stä.
”Tilaajan näkökulmasta päivätyöskentely on lähtökohtaisesti turvallisempaa, laadukkaampaa ja edullisempaa. Tien sulkeminen parantaa työntekijöiden turvallisuutta ja nopeuttaa työn valmistumista, jolloin haitta liikenteelle kestää vähemmän aikaa. Myös päällysteen ja etenkin keskisauman laatu paranee, mikäli työtä päästään tekemään kahdella levittimellä yhtä aikaa”, kertoo teiden kunnossapidon asiantuntija Ossi Saarinen Väylävirastosta.
Liikenteen sujuvuutta seurataan
Kokeiluissa seurataan myös liikenteen sujuvuutta päivällä tehtävän työn aikana. Sujuvat ja turvalliset kiertotiejärjestelyt sekä niistä ennakoivasti tiedottaminen ovat tärkeässä roolissa. Yksi tärkeä näkökulma onkin se, millaisilla liikennemäärillä voidaan työskennellä päiväsaikaan niin, että liikenne kiertotien kautta sujuu eikä työmaaliikennekään mene jumiin. Esimerkiksi massa-autojen pääsy työmaalle ei saa vaikeutua, sillä se voisi vaikuttaa päällysteen laatuun negatiivisesti.
”Kokeilujen tuloksia voidaan hyödyntää, kun päällystystyöohjeistusta päivitetään seuraavan kerran. Rajallisilla määrärahoilla on tärkeää saada aikaan mahdollisimman paljon uutta päällystettä. Yötöistä päällystehankinnoissa ei kuitenkaan olla luopumassa, sillä ruuhkaisimmilla alueilla ne voivat olla edelleen välttämättömiä laajojen liikennehäiriöiden välttämiseksi”, Lappalainen sanoo.
Kun liikenteessä kohtaa tietyömaan, on kaikkien turvallisuuden kannalta tärkeintä olla tarkkaavainen ja noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia. Oikea tilannenopeus ja riittävät turvavälit auttavat varautumaan yllättäviinkin tilanteisiin. Hiljennä siis vauhtia ja ota tiellä työskentelevät huomioon.