Volvo Trucksilla on vahva asema raskaiden kuorma-autojen ykkösenä Suomessa
Volvon raskaiden kuorma-autojen hyvä kysyntä siivitti Volvon selkeäksi markkinajohtajaksi Suomessa vuonna 2022. Volvon laatu, luotettavuus ja tehtaiden hyvä toimituskyky sekä tiivis yhteistyö päällirakentajien kanssa ovat olleet avainasemassa historiallisen korkean markkinaosuuden saavuttamisessa.
Volvo saavutti vuonna 2022 Suomen kaikkien aikojen korkeimman raskaiden yli 16 tonnisten kuorma-autojen markkinaosuuden 42,5 %. Kasvua edellisvuoteen oli jopa 14 %, vaikka kokonaismarkkina ei kasvanut.
”Toimme viime vuoden aikana markkinoille runsaasti uudistuksia, joiden avulla on parannettu entisestään voimansiirron polttoainetehokkuutta ja suorituskykyä. Esimerkiksi Saksassa hiljattain tehdyssä riippumattomassa testissä päivitetyllä moottorilla varustettu automme paransi kulutustaan -18 %* verrattuna edelliseen vastaavaan testiin neljä vuotta sitten”, kertoo Volvo Finlandin toimitusjohtaja Magnus Björklund.
Jälleenmyyjäverkostossa kehitetään asiakaskokemusta
Koko Volvo verkostossa tehdään paljon töitä asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja se on myös näkynyt positiivisen asiakaspalautteen määrässä.
”Olemme saaneet pidettyä varaosasaatavuuden korkealla tasolla: toimitamme 93 % varaosista heti hyllystä ja niistä, jotka jäävät toimittamatta 98 % saadaan seuraavana päivänä. Jokaisella valtuutetulla Volvo Trucks -jälleenmyyjällä on myös Service Center, joka pitää huolta huoltosopimusautoista etäyhteyksien avulla ja kutsuu autot huoltoon. Tämän avulla saamme vaihdettua kuluvat komponentit suunnitellun huollon aikana ja autot pysyvät tuottavassa työssä tien päällä”, sanoo Volvo Finlandin jälkimarkkinajohtaja Tommy Lindholm.
Suunnannäyttäjä matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta
Volvo Trucksilla on jo tänään sarjatuotannossa markkinoiden laajin valikoima sähkökuorma-autoja, joilla pystytään hoitamaan kaupungissa tapahtuvaa liikennöintiä sekä kaupunkien välisiä kuljetuksia. Raskaiden sähkökuorma-autojen sarjatuotannon myötä yhä useampien asiakkaiden on entistäkin helpompaa vaihtaa sähköön.
Volvo Trucksin tavoitteena on, että puolet sen maailmanlaajuisesta kuorma-autojen kokonaismyynnistä tulee olemaan sähköisiä viimeistään vuoteen 2030 mennessä.
Panostukset tuotekehitykseen
Volvo panostaa edelleen vahvasti tuotekehitykseen, jotta se voi jatkossakin tarjota alan parhaat tuotteet ja palvelut auttaakseen asiakkaitaan menestymään omassa liiketoiminnassaan.
”Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että asiakkaamme voivat tehdä omaa työtään tehokkaammin. Energiatehokkaat ja suorituskykyiset tuotteemme yhdistettyinä kattaviin palveluihimme parantavat asiakkaidemme kilpailukykyä ja lisäävät heidän kannattavuuttaan”, Magnus Björklund päättää.
*Riippumattoman saksalaisen Trucker-lehden hiljattain tehdyssä testissä 32-tonnisella I-Savella varustetulla Volvo FH 460:llä ajettiin yleisillä teillä 343 km:n pituinen reitti, johon sisältyi erilaisia moottoriteitä, mäkistä maastoa ja tiukempia teitä. Lue lisää testistä!