Yli puolet suomalaisista ottanut riskin tuulilasin kanssa – voi vaikuttaa katsastukseen tai turvatyynyn toimintaan
Jokavuotinen kiveniskemäkausi on jälleen alkanut. Yleiset suositukset kehottavat autoilijoita suojaamaan ja korjauttamaan kiveniskemät tuulilasissa nopeasti, sillä ajan kanssa lasi voi haljeta ja johtaa kalliimpaan korjaukseen. Lisäksi halkeama voi aiheuttaa ongelmia myös katsastuksessa muun muassa näkyvyyden ja turvatyynyn toiminnan vuoksi. Tästä huolimatta yli puolet suomalaisista on joskus lykännyt kiveniskemän korjauttamista.
Alkava kevät piristää jälleen suomalaisia valoisilla ja lämpenevillä päivillä. Kääntöpuolena autotiet ovat samalla täynnä talven aikana kertynyttä hiekoitusta, joka voi aiheuttaa ongelmia autoilijoille kiveniskemien muodossa. Autoklinikan tammikuussa teettämä kyselytutkimus paljastaa, että vaikka kiveniskemien nopealla korjauksella on useita etuja, suuri osa autoilijoista on silti joskus lykännyt iskemän korjautusta.
Kiveniskemät eivät tunnu häiritseviltä, joten niiden korjauttamisessa ei kiirehditä
Tutkimuksen mukaan yli puolet (53 %) suomalaisista on joskus lykännyt kiveniskemän korjauttamista auton tuulilasissa. Yleisimmäksi syyksi nousee se, että iskemä ei ole häirinnyt ajoa. Näin myöntää järkeilleensä 26 % vastaajista.
– On ymmärrettävää, että pieni kiveniskemä tuulilasissa näkökentän ulkopuolella ei tunnu kiireiseltä korjattavalta. Vaurion sivuuttaminen on kuitenkin riskialtista ja voi tulla kalliiksi, jos vaurio laajenee ja pakottaa lopulta koko tuulilasin vaihtoon, Autoklinikalla tuulilaseihin liittyvästä koulutuksesta vastaava Ken Silvander toteaa.
Muita yleisiä syitä korjautuksen lykkäämiselle ovat esimerkiksi korjauskulut (15 %), korjausprosessin aloittamisen tuntuminen työläältä (6 %) ja pitkä matka korjaamolle (4 %). 22 % vastaajista vakuuttaa, ettei ole koskaan saanut kiveniskemää autonsa tuulilasiin.
Lasivaurio voi vaikuttaa katsastuksen lopputulokseen
Mahdollisten kuluseuraamusten ohella kiveniskemä voi heikentää liikenneturvallisuutta ja aiheuttaa ongelmia myös auton katsastuksessa. Esimerkiksi kuljettajan näkökentässä kaikenkokoiset vauriot voivat taittaa valoa ja haitata näkyvyyttä. Suurempi halkeama kuljettajan näkökentässä voi johtaa katsastuksessa korjauskehotukseen tai merkittävästi liikenneturvallisuutta vaarantavan vaurion kohdalla jopa ajokieltoon.
– Kuljettajan lisäksi apukuljettajankaan näkökentässä ei saa olla halkeamaa – ja syy on monelle varmasti yllätys. Kolaritilanteissa turvatyyny nimittäin laukeaa tuulilasin kautta, eli vaurioitunut lasi heikentää turvatyynyn tehoa. Tästäkin syystä kiveniskemä kannattaa aina suojata ja korjata pian, jotta se ei pääse laajentumaan halkeamaksi, Silvander sanoo.
Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–17. tammikuuta 2023. Kyselyyn vastasi verkossa 1 007 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.